Viitasaaren akuuttiosasto pysyy edelleen kiinni, hoitajia ei vieläkään tarpeeksi osaston avaamiseksi

Keski-Suomen hyvinvointialue sulki Viitasaaren akuuttiosaston alkusyksystä hoitajapulan takia.

Viitasaaren terveysaseman julkisivu. Pihassa pari autoa ja lumikinoksia.
Viitasaarelle on saatu loppuvuoden rekrytoinneissa jo pari uutta hoitajaa, mutta se ei hyvinvointialueen mukaan vielä riitä akuuttiosaston avaamiseen. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle
  • Virpi Kotilainen

Viitasaarella terveyskeskussairaalan akuuttiosasto pysyy toistaiseksi suljettuna.

Keski-Suomen hyvinvointialue sulki Viitasaaren akuuttiosaston alkusyksystä hoitajapulan takia.

Tavoitteena oli saada osasto auki vuoden loppuun mennessä, kun hoitajia on rekrytoitu niin paljon, että toiminta pystytään takaamaan.

Useista hakukierroksista huolimatta tähän ei ole vielä päästy, sanoo hyvinvointialueen sairaalapalvelujen vastuualuejohtaja Juha Paloneva.

– Sairaanhoitajien rekrytointihaku on ollut nyt neljä kertaa auki, ja valitettavasti ei ole saatu niin paljon hakijoita, että akuuttiosastomainen toiminta saataisiin siellä käynnistettyä, Paloneva toteaa.

Paloneva sanoo, että alueelliset osastopaikat ovat hyvinvointialueen toiminnalle tärkeitä, joten niitä ei ole tarkoituksenmukaista vähentää. Nyt toiminnan kehittämiseen mietitään hänen mukaansa uusia ratkaisuja.

Ostopalvelu ei hänen mielestään olisi varteenotettava vaihtoehto.

– Kokonaisen yksikön toiminta ostopalveluna on haastavaa, kun tarvitaan sitoutunut henkilöstö. Ja ostopalvelutoiminta on hyvin kallista, Paloneva sanoo.