Kun ääniaalto saavuttaa ihmiskorvan, värähtely päätyy sisäkorvaan ja vaeltaa tumakkeiden kautta kohti kuuloaivokuorta. Siellä vastassa on solupopulaatio, joka koodaa ääntä, siis muun muassa haravoi sen taajuuksia eli korkeuseroja. Prosessi tekee äänestä aivoille mielenkiintoista.
Näin kuvailee tutkimusjohtaja Mari Tervaniemi äänen matkaa korvasta aivoihin. Tällä hetkellä Tervaniemi selvittää, voidaanko akateemisten ja kognitiivisten taitojen oppimista edistää musiikin avulla. Hän työskentelee Musiikin, mielen, kehon ja aivojen tutkimuksen huippuyksikössä Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.
Musiikki voi koostua esimerkiksi melodioista, harmonioista ja rytmistä, ja se on hämmentänyt ihmiskuntaa eri muodoissaan aikojen alusta saakka. Säveltäjä Edgar Varèse määritteli musiikin 1900-luvulla näin: se on organisoitua ääntä.
Nykytiedon valossa voisi sanoa, että musiikki on kuin supervoima.
Musiikki auttaa tutkitusti esimerkiksi kielen oppimisessa. Lisäksi sillä voidaan muun muassa edistää elimistön palautumista sekä lievittää masennusta ja kipua. Musiikki jättää jälkeensä niin primitiivisiä muistoja, ettei edes muistisairaus välttämättä poista niitä.
Musiikin vaikutuksista aivoihin tiedetään nyt siis jonkin verran, mutta ilmiön kanssa ollaan edelleen lähtökuopissa – tutkimusta aivojen ja musiikin suhteesta on tehty vasta kolmisenkymmentä vuotta.
– Haluamme tietää enemmän ja tarkemmin, Tervaniemi toteaa ja tähdentää, että lisätutkimuksille on tarvetta.
Tässä jutussa Tervaniemi kertoo kolme kiinnostavaa seikkaa musikaalisuudesta. Kokeile myös Ylen Musapeliä, jonka avulla voit muun muassa testata, kuinka tarkasti erotat äänenkorkeuksia toisistaan ja kuinka hyvin tunnistat erilaisia soittimia äänen perusteella.
Musapeli – testaa, oletko oikea kultakorva
1. Musikaalisuuteen riittää, että tykkää musiikista
Monista kaveriporukoista löytyy se trubaduuri, joka ottaa kitaran käteen aina nähdessään sellaisen. Hyvin todennäköisesti hän on varsin musikaalinen tyyppi.
Sitten on se kävelevä tietosanakirja, joka luettelee tuosta vain kaikki 1970-luvun tärkeimmät rockalbumit ja niiden tekijät. Sama juttu, musikaalisuutta sekin on.
Entä ne ihmiset, jotka ovat harrastaneet musiikkia, laulaneet vaikkapa kuorossa tai soittaneet jotain instrumenttia? Musikaalisia kaikki tyynni!
Kuulostaako yllättävältä?
Musikaalisuudella on nykyään valtava määrä erilaisia määritelmiä, vaikka perinteisesti sillä on yritetty tarkoittaa harrastuneisuuden ja asiantuntemuksen alla olevaa synnynnäistä taipumusta.
– Tämän takia musiikkiopistojen pääsykokeissa – silloin kun niitä vielä kaikkialla oli – käytettiin usein musikaalisuustestejä eikä esimerkiksi soitto- tai laulukokeita, Tervaniemi huomauttaa.
Testeillä haluttiin seuloa esiin ne, joilla oli musikaalisia taipumuksia mutta ei vielä välttämättä soittotaitoa tai rohkeutta laulaa. Osa Musapelin tehtävistä muistuttaa vanhojen musikaalisuustestien osioita.
Perinteinen käsitys musikaalisuudesta on siis esimerkiksi musiikillista herkkyyttä tai kykyä käsitellä ja tulkita ääniä tai rytmejä tarkasti, mutta musiikkipsykologian näkökulmasta musikaalisuus on myös yksinkertaisesti kiinnostusta musiikkia kohtaan.
Musikaalisia eivät siis nykykäsitysksen mukaan ole pelkästään huippumuusikot, vaan jopa 95 prosenttia ihmisistä on tavalla tai toisella musikaalisia, Mari Tervaniemi vakuuttaa.
– Omaa musikaalisuuttaan voi parhaiten testata vastaamalla kysymykseen, tykkäänkö kuunnella musiikkia. Jos tykkää, on musikaalinen. Musiikissa on silloin jotain, joka koukuttaa, jotain joka koodautuu aivoihin jännällä tavalla.
2. Viisi prosenttia ihmisistä on sävelkuuroja
Ihmisten musikaalisuudessa on synnynnäisiä eroja, mutta erot eivät ole pysyviä. Se ei siis ole kiveen hakattu piirre.
– Mitä enemmän musiikkia harrastaa tai kuuntelee, sen paremmin sitä oppii hahmottamaan, Tervaniemi sanoo.
Ilmiön monitulkintaisuuden vuoksi asiaa on tutkittu toisin päin: ketkä meistä eivät ole musikaalisia?
Tutkimusten perusteella voi Tervaniemen mukaan arvioida, että ihmisistä viisi prosenttia ovat sellaisia, joiden aivot jättävät sävelkorkeudet kokonaan koodaamatta. Silloin kaikki melodiat kuulostavat keskenään samanlaisilta.
Tutkijapiireissä ei tosin puhuta epämusikaalisuudesta vaan amusiasta tai sävelkuuroudesta. Mielenkiintoinen yksityiskohta on ihmisaivojen suhtautuminen eri tavalla musiikin sävelkorkeuksiin kuin rytmiikkaan.
– Rytmit ovat koodautuneet aivoihimme vielä paljon syvemmälle, se on vielä primitiivisempää. Hyvin, hyvin harvat meistä ovat epärytmisiä.
3. Kuin kieli mutta ei kuitenkaan
On mielenkiintoinen ajatus pitää musiikkia kielenä muiden joukossa. Yksi osaa suomea, toinen italiaa, kolmas musiikkia, ehkä jotain sen ”murteista”, vaikkapa jazzia.
Tervaniemi pitää erityisen kiehtovana musiikin ja kielten opiskeluun liittyvien ilmiöiden yhtäläisyyksiä. Musiikilla on rytminsä ja sävelkorkeutensa, ja niin on myös puhutuilla kielillä.
Mari Tervaniemi joutuu kuitenkin toppuuttelemaan ajatusleikkiä musiikin rinnastamisesta puhuttuun kieleen. Musiikkifilosofit ovat tutkineet musiikin olemusta vuosisatoja, eikä kaiken kattavaa vastausta löydy tämänkään haastattelun aikana.
Tervaniemi on sillä kannalla, että lopulta musiikki on liian abstraktia, jotta sen voisi redusoida kieleksi.
– Kielen perustana on, että ihmisillä on sama käsitys sanojen tai lauseiden merkityksistä. Ihmisten kokemukset musiikista – jopa samasta musiikkikulttuurista tulevilla – ovat keskenään niin erilaisia ja henkilökohtaisia, että sanoisin, että musiikki ei ole kieli.
Ainakin musiikki on suuri mysteeri, jonka saloja on yritetty ratkaista iät ajat. Filosofi, matemaatikko Gottfried Leibniz (1646–1716) yritti aikoinaan löytää vastauksen matematiikasta.
Hänen mukaansa musiikki on ihmismielen kokemaa mielihyvää, jonka se saa laskemisesta tiedostamatta, että kysymys on laskemisesta.