Lohjalla takaa-ajetut aseliikkeen ryöstäjät vangittiin

Aseliikkeen ryöstöstä poliisin takaa-ajoon johtanut tapahtumasarja sattui Lohjalla 9. joulukuuta.

Poliisi-teksti haalareista.
Moninainen tapahtumien sarja johti lopulta molempien epäiltyjen kiinniottoon. Kuva: Dani Branthin / Yle
  • Rosa Lehtokari

Viime viikolla poliisi kertoi tutkivansa Lohjalla 9. joulukuuta tapahtunutta aseliikkeen murtoa, sitä seurannutta takaa-ajoa, sekä taksikuskin vapaudenriistoa.

Käräjäoikeus on vanginnut kaksi tapahtumiin osallistunutta miestä.

− Tapauksen tutkinta etenee, ja rikosnimikkeet pysyvät samoina, kertoo rikoskomisario Rauli Salonen tiedotteessa tiistaina.

Poliisi otti molemmat rikoksesta epäillyt miehet kiinni pian monipolvisen tapahtumasarjan jälkeen.

Takaa-ajo ja vapaudenriisto

Aseliikkeen murron jälkeen tapahtumat etenivät Lohjalla poliisin takaa-ajoon, jonka aikana toinen epäillyistä kiihdytti poliisiautoa päin siten, että sen keula vaurioitui. Poliisit eivät loukkaantuneet tilanteessa.

Poliisi epäilee miestä törkeän varkauden ja törkeän ampuma-aserikoksen lisäksi murhan yrityksestä, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Toinen aseliikkeen murtoon liittyvä mies oli hypännyt pois pakoauton kyydistä ennen kuin poliisi sai kiinni sen kuljettajan.

Kyydissä ollut mies pakeni paikalta ja nousi aseella uhaten taksin kyytiin, joka ajoi Vantaalle.

Vantaalla epäillyn noustua pois kyydistä taksikuski onnistui soittamaan poliisille ja hetkeä myöhemmin poliisit saivat epäillyn kiinni.

Poliisi epäilee Vantaalta kiinniotettua miestä törkeästä ryöstöstä, törkeästä ampuma-aserikoksesta ja törkeästä vapaudenriistosta.