Kokkolan kaupunki uudistaa sivistyspalvelujen organisaationsa.
Sivistystoimiala ja sivistysjohtajan tehtävät aiotaan jakaa jatkossa kahden toimialajohtajan kesken.
Toinen vastaa opetuksesta ja varhaiskasvatuksesta.
Toisen toimialajohtajan vastuulla on puolestaan kulttuuri-, kirjasto-, museo-, liikunta- ja nuorisopalvelut.
Tavoitteena on tehostaa viranhaltijoiden toimintaa ja parantaa johtamista.
Muutosten on määrä astua voimaan ensi syksynä 1.9. alkaen. Muutos tuli ajankohtaiseksi kun nykyinen kulttuuritoimenjohtaja Sampo Purontaus jää syksyllä eläkkeelle.
Lisäksi hallintosäännön muutoksen yhteydessä nykyisten varhaiskasvatustoimen-, kirjastotoimen-, museotoimen-, liikuntatoimen ja nuorisotoimenjohtajien virkanimikkeet aiotaan muuttaa siten, että toimenjohtajista tulisi palvelujen johtajia, esimerkiksi kirjastopalvelujen johtaja, mikä vastaisi paremmin nykyisten vastuualueiden nimiä eikä viittaisi toimialoihin.
Hyvinvointityön koordinaatiovastuu esitetään annettavaksi kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunnalle. Aiemmin kaupungin hallintosäännössä ei ole mainittu hyvinvointityön koordinaatiovastuuta minkään toimielimen vastuulle, mutta sen merkitys on viime aikoina korostunut hyvinvointialueuudistuksen myötä.
Toimialajohtajien rekrytoinnit tehdään kevään aikana. Sitä ennen esitys matkaa vielä kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi.