Koronatilanne on vähitellen hellittämässä, kertoo Varsinais-Suomen hyvinvointialue.
Syksyn epidemia-aalto oli raju, ja sen huippu osui marraskuun puoliväliin viikolle 46, jolloin Turun yliopistollisen keskussairaalan kliinisen mikrobiologian laboratoriossa todettiin viikossa lähes 300 koronatapausta.
Parhaillaan on liikkeellä runsaasti hengitystieinfektioita. Influenssa- ja RSV-epidemiat ovat alkaneet Varsinais-Suomessa. Myös koronaa on edelleen runsaasti liikkeellä, vaikka syysaallon huippu on jo ohitettu.
– Määrä on puolittunut. Viime viikolla eli viikolla 50 uusia koronalöydöksiä tehtiin lähes 150. Tuleviana viikkoina koronatapausten odotetaan yhä vähentyvän, muttei kokonaan katoavan, kertoo Tyksin infektiolääkäri Harri Marttila Varhan tiedotteessa.
Koronatapaukset ovat aiheuttaneet kuluneen syksyn aikana merkittävästi kuormitusta Tyksin sairaaloissa ja yleislääketieteen osastoilla. Kuormitus on vähitellen hellittämässä. Teho-osastolla on syksyn aikana hoidettu vain yksittäisiä koronapotilaita, ja useimmilla heistä tehohoidon varsinainen syy on ollut jokin muu kuin koronainfektio.
Influenssa alkoi virallisesti 16. joulukuuta
A-influenssaepidemia on puolestaan alkanut Varsinais-Suomessa ja laskennallinen epidemiakynnys ylitettiin 16.12. Viime viikolla Tyks kliinisen mikrobiologian laboratoriossa havaittiin 70 uutta A-influenssatapausta, B-influenssaa on todettu vain yksittäisiä tapauksia.
Infektiotaudeista vastaava hallintoylilääkäri Jutta Peltoniemi arvioi jo viime viikolla Ylen haastattelussa, että hoivakodeissa influenssa rokotuskattavuus on korkealla tasolla. Rokotus suojaa iäkkäitä.
Sairaalahygienia- ja infektioidentorjuntayksikön ylilääkäri Mari Kanervan mukaan jouluvierailun perumista kokonaan tulee flunssaisena harkita erityisesti, jos muita korona-aikana opittuja tartunnan torjuntakeinoja ei voida toteuttaa tai joukossa on immuunipuutteisia tai rokottamattomia.
– Vierailun sijaan voi käydä lyhyellä tervehdyksellä etäisyyttä pitäen, tai jos vierailu kuitenkin peruuntuisi, kannattaa läheisiin pitää yhteyttä, vaikka puhelimella pyhien aikana, sanoo Kanerva.