Viking Gracen ja saaristolautan läheltä piti -tilanne syyteharkintaan – alukset olivat törmätä Ahvenanmaan saaristossa

Merivartiosto epäilee saaristolautan kolmehenkistä miehistöä hyvän merimiestaidon laiminlyönnistä ja kahta miehistön jäsentä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Livboj fastspänd på fartygsreling.
Arkistokuva Viking Gracen kannelta. Kuva: Yle/Linda Söderlund
  • Johanna Lehtola

Risteilyaluksen ja saaristolautan läheltä piti -tilanne Ahvenanmaan saaristossa siirtyy syyteharkintaan.

Viking Linen Viking Grace -risteilyalus ja saaristolautta Skiftet ohittivat toisensa vaarallisen läheltä eli vain noin 15 metrin etäisyydeltä viime elokuussa.

Länsi-Suomen merivartioston Turun rikostorjuntayksikkö epäilee saaristolautan kolmehenkistä miehistöä hyvän merimiestaidon laiminlyönnistä ja kahta miehistön jäsentä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Esitutkinta on valmis ja siirtyy syyteharkintaan, kertoo tutkinnanjohtaja Tommi Lehtonen.

– Tutkinnan aikana ei ole tullut ilmi mitään uutta. Kommunikaatiovirhe on ollut tilanteen syntymisen taustalla. Alukset olivat yhteydessä toisiinsa ja olivat tietoisia kohtaamisesta. Kohtaamisesta oli sovittu, mutta tässä oli ilmeisesti kommunikaatio-ongelma. Viking Grace oli halunnut, että kohtaaminen tapahtuu meriteiden sääntöjen mukaisesti, eli kumpikin väistää oikealle. Jostain syystä tämä tieto ei yhteysaluksella kulkeutunut kansimiehistölle.

Onnettomuustutkintakeskuksen selvityksen mukaan yhteysaluksen komentosiltatyöskentelyssä havaitut puutteet olivat lähellä aiheuttaa törmäyksen.

Lehtonen arvioi, että jos syyttäjä päättää nostaa tapauksesta syytteet, niin juttu käsitellään aikanaan merioikeudessa.