Seinäjoen seurakunnan keittiö kärsii työvoimapulasta – kirkollisten perhejuhlien turvaamiseksi aiotaan jatkossa käyttää myös ostopalveluita

Seinäjoen seurakunta on pyrkinyt palkkaamaan lisää väkeä tuloksetta. Nyt kasvavaan palveluiden kysyntään vastataan ottamalla mukaan yhteistyöyrityksiä.

Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin ovi Lakeuden ristin seurakuntatalolla, taustalla auringossa Lakeuden ristin torni.
Samaan aikaan kun keittiöhenkilöstön saatavuudesta kilpaillaan valtakunnallisesti, muistotilaisuuksien määrä kasvaa. Kuva: Hanne Leiwo / Yle
  • Birgitta Vuorela

Seinäjoen seurakunnan ruokapalveluihin on jo pitkään yritetty tuloksetta rekrytoida lisää henkilökuntaa, sillä kysyntä on kasvanut.

Tehtäviä on täyttämättä, koska hakijoita ei ole ollut tai heillä ei ole ollut riittävää osaamista.

Ongelma on alalla yleinen, tietää Seinäjoen seurakunnan ruokapalvelu- ja siivouspäällikkö Jaana Kujala.

– Koronavuosien aikana 10 000 tekijää on siirtynyt muualle, eikä tulijoita tulijoita ole yhtä paljon kuin eläköitymisten myötä menetetään, sanoo Kujala.

Seinäjoen seurakunnan kirkkoneuvosto päätti kohdistaa jäljellä olevat resurssit keittiöhenkilökunnan ydintehtäviin, niitä ovat seurakunnan sisäiset palvelut.

Muiden tilaisuuksien osalta päätettiin, että oman henkilökunnan avuksi otetaan tulevaisuudessa erikseen neuvoteltavia yhteistyöyrityksiä.

Kujala kertoo, että tähän saakka henkilöstö on joustanut ja pyrkinyt tuottamaan palvelut mahdollisimman monelle, mikä on johtanut siihen, että välillä palvelua ei ole ollut saatavilla.

– Henkilöstöpulan takia on jouduttu välillä laittamaan kalenteri kiinni. Palvelun näkökulmasta se ei ole hyvä asia.

Samaan aikaan kun keittiöhenkilöstön saatavuudesta kilpaillaan valtakunnallisesti, seurakunnissa tarve kirkollisiin palveluihin liittyviin perhejuhliin kasvaa. Muistotilaisuuksien määrä on kasvanut koronavuosista lähtien.

– Väestön ikärakenne vaikuttaa siihen, että esimerkiksi siunaustilaisuuksien määrä tulee entisestään kasvamaan, sanoo Kujala.