Islannissa maanantaina alkaneesta tulivuorenpurkauksesta seuranneet rikkipilvet tulevat ilmavirtausten mukana myös Suomeen. Norjan ne ovat saavuttaneet jo keskiviikkona, kerrotaan Norjan NILU-tutkimusyksiköstä.
Vanhempi tutkija Wenche Aas korostaa, ettei rikkipilvestä ole terveydellistä haittaa.
– Ilmassa on niin vähän rikkidioksidia, ettei sitä välttämättä haistakaan. Mittauksemme osoittavat myös, että osa rikkidioksidista muuttuu hiukkasissa sulfaatiksi, Aas kertoo.
NILU:n animaation mukaan purkauksesta vapautunutta rikkidioksidia (SO2) eli rikkikaasua näyttäisi Suomeen tulevan etelä- ja keskiosiin, kertoo Ylen meteorologi Elias Paakkanen.
– Rikkidioksidi kulkee ilmavirtausten mukana. Eli Islannista ilmavirta käy kohti Tanskaa ja sieltä edelleen sitten Pohjois-Saksan, Pohjois-Puolan ja Baltian kautta kohti Suomea, sanoo Paakkanen.
Myös Islannissa seurataan aktiivisesti, miten tulivuorenpurkauksesta aiheutuneet kaasut tuulen mukana liikkuvat.
Mittava laavapurkaus alkoi Islannin lounaisosassa myöhään maanantaina illalla. Purkausta edelsivät useita viikkoja kestäneet voimakkaat maanjäristykset. Laavaa on virrannut halkeamasta maan pinnalle noin 100–200 kuutiometriä sekunnissa, mikä on moninkertainen määrä verrattuna niemimaan viimevuotisiin purkauksiin.
Purkaus voi kestää jopa kolme viikkoa.
Tilanteesta ei ole mediatietojen mukaan aiheutunut henkilövahinkoja, mutta joitakin rakennuksia on vaurioitunut.