Vattuvuori avautunee yleisölle lauantaina

Rinteiden avaamista on hidastanut keskuksen sähköjärjestelmien uusiminen. Laskettelukeskuksen yrittäjä näkee avaamisen erittäin todennäköisenä.

Vattuvuoren laskettelukeskuksen rakennuksia.
Laskettelukeskukseen on hankittu myös uusi hissivalvontakoppi. Kuva: Tarja Nyyssönen / Yle
  • Nuutti Ruokangas

Varkautelaisen Vattuvuoren hiihtokeskuksen on määrä aueta yleisölle huomenna lauantaina hyvin suurella todennäköisyydellä.

– Tähän on tähdätty pari viimeistä kuukautta välillä huonommalla ja erittäin hyvin huonolla menestyksellä. Nyt ollaan loppusuoralla, aivan viimeistelytöitä tehdään, kertoo Vattuvuoren laskettelutoimintaa toista kautta pyörittävän Vatuski oy:n yrittäjä Juha Karppola.

Rinteiden avaamista on jarruttanut rinteiden sähköjärjestelmän uusiminen.

– Kesällä pidettiin kaupungin kanssa sähkölaitteiden katselmus ja todettiin, että sähkölaitteiston ikä on tullut liian korkeaksi, eikä vastaa tätä päivää, Karppola sanoo.

Sähköjärjestelmiä uusittaessa Vattuvuorelle hankittiin myös uusi hissivalvontakoppi. Järjestelmien toimivuus on Karppolan mukaan testattu ja toistaiseksi kaikki on kunnossa.

Alustavasti hissien on tarkoitus aueta lauantaiaamupäivällä kello 11 yleisölle. Karppola myöntää jännittävänsä kaiken toimimista suunnitelmien mukaan todennäköistä aukaisua edeltävänä iltana.

– Kunhan nyt ei vain sattuisi mitään. Mutta kyllä avaaminen hyvin todennäköistä on, ei pitäisi olla mikään esteenä sille.