Valotaidefestivaali Lux Helsinkiä vietetään ympäri pääkaupunkia keskiviikosta 3. tammikuuta alkaen. Tapahtuma päättyy sunnuntaina 7. tammikuuta.
Erilaiset valotaideteokset sijoittuvat pääasiassa Helsingin ydinkeskustan alueelle, mutta osa niistä sijaitsee myös keskustan ulkopuolella. Taideteoksia on sijoitettu myös Hietaniemen hautausmaalle, Korkeasaaren eläintarhaan ja kulttuurikeskuksiin ympäri kaupunkia.
Yhteensä festivaalissa nähdään 21 teosta. Teoksia yhdistävä teema on tänä vuonna nimeltään ”tiedettä taiteesta”.
Yksi tapahtumassa nähtävistä teoksista on taiteilija Katariina Sourin luoma Pohjan kosketus -teos, joka heijastetaan ympäri Senaatintoria. Teoksen taustalla soi musiikki.
Teoksen esilläolo tapahtumassa oli kauan epävarmaa, sillä sen saamelaishenkinen maalaus aiheutti keskustelua jo ennen tapahtuman alkamista. Souria kritisoitiin kulttuurisesta omimisesta.
Sourin taideteoksen lisäksi Senaatintorilla nähdään myös kaksi muuta valotaideteosta. Toinen on suomalaisen Janne Aholan Symmetria, joka heijastetaan Tuomiokirkon pintaan. Teos etsii uusia näkökulmia järjestykseen ja kaaokseen.
Toinen Tuomiokirkkoa kohti heijastettava teos on saksalaisen Phil Max Schöllin ja japanilaisen Makoto Shozun muodostaman Weltraumgrafik-duon teos Helix.
Ateneumin taidemuseon julkisivua koristaa tapahtuman ajan taiteilija Katri Tikkasen tekemä Unikko at La Louvière -teos. Videossa esiintyy nimensä mukaisesti Marimekon ikoninen Unikko-kuvio. Videon taustalla soi Matti Ahopellon säveltämä musiikki.