Myöhässä.
Myöhässä.
Peruttu. Myöhässä.
Helsingin päärautatieasemalla ja Pasilassa on riittänyt aikatauluja tuijottavia matkustajia viikonloppuna.
Salolainen Noora Schroderus istui kirjan ja kahden koiransa kanssa Pasilan aseman odotushallissa, rinkka vierellään.
– Suomessa 20 astetta pakkasta on ihan normaalia. Siinä mielessä tämä kaaos on vähän isompi kuin, mitä mä ajattelin, että se voisi olla, Schroderus sanoo.
Hänen aikataulunsa olivat jo sekaisin. Aamun juna Tampereelta oli myöhässä, ja jatkoyhteys oli jo ehtinyt lähteä.
Nyt Schroderus jännitti, tuleeko seuraava juna ajallaan tai tuleeko se ollenkaan. Edellispäivän junista Kupittaalle kun oli moni peruttu.
– No ei kyllä todellakaan ole, hän vastaa kysymykseen, onko VR tiedottanut myöhästymisistä riittävästi.
– No siis kaikki pitää katsoa netistä ja netissä sanottiin esimerkiksi eilen, että viikonlopun junavuorot kerrotaan lauantaina. Jos sä lähet lauantai-aamun junalla, niin ois kiva saada tieto jo perjantaina, Schroderus sanoo.
Hänen terveisensä VR:lle on parempaa kalustoa ja parempaa tiedotusta.
”Lähes jokainen juna on enemmän kuin 10 minuuttia myöhässä”
Junien peruutukset vaikuttavat VR:n noin 10 000 matkustajaan kolmen päivän aikana. Myöhästymiset vielä suurempaan joukkoon – liki kaikkiin nyt loppiaisen ympärillä kaukojunilla matkustaviin.
VR arvioi peruneensa ja peruvansa perjantailta, lauantailta ja sunnuntailta noin 20 junavuoroa per päivä. Tämä on noin joka kymmenes vuoro. Luvut ovat arvioita, sillä tilanne elää ja yllättäviä peruutuksia tulee koko ajan.
– Kymmeniä vuoroja on jouduttu perumaan suunnitellusti, ja osa sitten tullut päivän aikana niin sanotusti suunnittelemattomasti peruttuja, sanoo VR:n kaukoliikenteen johtaja Piia Tyynilä.
Myöhästymisiä on jatkuvasti ja niitä on vaikeampi arvioida.
– Kun lähes jokainen juna on enemmän kuin sen kymmenen minuuttia myöhässä, niin kyllähän se vaikuttaa tosi monen ihmisen kulkemiseen ja arkeen.
Hänen mukaansa myöhästymiset ovat olleet 15 minuutin ja tunnin väliltä, mutta joitain pitkiäkin myöhästymisiä on ollut esimerkiksi yöjunien osalta.
Ongelmat kertaantuvat, kaikkea ei osattu ennakoida
Peruuntumiset ja myöhästymiset johtuvat siitä, että useita päiviä jatkunut pakkanen on kerrannut VR:n ongelmia. Junien paineilmajärjestelmät ovat reistailleet. Paineilmajärjestelmä vaikuttaa ovien toimivuuteen ja junien kytkemiseen.
Kylmän aiheuttamia ongelmia on ollut myös vetureissa ja radoissa. Esimerkiksi vaihteet eivät ole toimineet kuten pitäisi.
– Nämä harmillisesti hiukan kertaantuvat, kun pakkaset kestävät useita päiviä ja kalusto on myöhässä. Junat eivät ehdi riittävän kauan sitten olemaan siellä huollossa tai sulamaan.
Tyynilä muistuttaa, että kyse on ennen kaikkea turvallisuudesta.
– Täytyy sanoa, että onneksi meidän asiakkaat on ollut hyvinkin ymmärtäväisiä. Iso kiitos heille ja toki myös meidän henkilöstölle, joka on venynyt.
Hän sanoo, että VR:llä ovat tulleet viikonlopuksi töihin kaikki kynnelle kykenevät, jotta liikenne saataisiin sujumaan.
– Pääsääntöisesti junat liikkuvat ja saadaan joululomilta palaavia ihmisiä takaisin heidän koteihinsa tai määränpäähänsä.
VR:llä varauduttu talveen ja tähänkin talveen on valmistauduttu.
– Tällainen pidempi pakkasjakso tuottaa sellaisia haasteita, mitä ei valitettavasti ole osattu ennakoida
Ongelmien hintaa VR:llä ei ole vielä ehditty laskea.
Nyt hoidetaan akuutteja kriisejä, hoidetaan asiakkaat perille ja kriisin hinta lasketaan myöhemmin. Tyynilä sanoo, että tänään lauantaina on tullut perjantaita vähemmän yllättäviä peruutuksia.
Eniten peruutuksia kohdistuu Helsingin ja Kupittaan, Tampereen ja Porin sekä Seinäjoen ja Vaasan välille. Peruttujen junien asiakkaita on siirretty seuraaviin vuoroihin ja korvaaviin linja-autoihin.
Tiedotteita myöhästyneistä ja perutuista junista löytyy VR:n junaliikenne nyt -alasivulta.
Peruttu juna muutti suunnitelmat
Kurikkalainen Markus Blummendahl oli lauantaiaamuna matkustamassa Toijalasta Seinäjoelle. Hän sai kuitenkin tiedon junavuoron perumisesta jo edellispäivänä ja päätti hypätä viimeiseen iltajunaan.
Hänenkin suunnitelmansa menivät puolella vuorokaudella sekaisin.
– Vaihtoehtoja ei ollut, koska illaltakin oli peruttu vuoroja. Minulla oli tiukat aikataulut, niin tästä tuli hankalaa. Mutta ei sille mitään voi, Blummendahl sanoo.
– Seinäjoelta tullessa junassa luki, että se oli matkalla Kouvolaan. Illalla Seinäjoelle menevässä juna matkaa Helsingistä Kolariin. Seurannan mukaan seuraava asema oli Parkanon kohdalla Tikkurila.
Osa ihmisistä odotti perjantai-iltana yhdeksän jälkeen Tampereen asemalla pakkasessa, eikä tiennyt, tuleeko heidän junansa lainkaan vai ei, Blummendahl kertoo.
Hän sanoo, että Kurikassa oli lähtiessä 36 astetta pakkasta ja on ymmärrettävää, että silloin tulee ongelmia raideliikenteessäkin.
– Mutta kyllä VR:n pitäisi pystyä parempaan talvisäillä. Keski-ikäinen mies nyt selviää, mutta jos perhe olisi ollut mukana, olisi ollut todella hankalaa.