Kiuruvedellä syttyneessä navettapalossa on kuollut yli 60 eläintä. Navetassa oli pelastuslaitoksen mukaan 37 lypsylehmää ja nuorta karjaa 25 eläintä.
Rakennus oli 750 neliömetrin kokoinen ja rakennettu 1940–1950-luvulla. Rakennusta oli ajan kuluessa laajennettu.
Päivystävän palomestarin Risto Taskisen mukaan kaikki eläimet olivat menehtyneet, kun palokunta saapui paikalle. Hätäkeskukseen ilmoitus palosta tuli sunnuntaina noin kello 9.30.
Taskisen mukaan vanha navetta paloi käyttökelvottomaksi. Palo sai alkunsa rakennuksen ullakkotiloista.
– Pihapiirissä on muitakin rakennuksia, kuten asuinrakennus, mutta ne on saatu suojattua. Sähköt ovat poikki, ja nyt yritetään saada sähkö- ja vesi asuinrakennuksen puolelle, Taskinen sanoo.
Palopaikalla sammutus- ja raivaustyöt olivat vielä käynnissä sunnuntaina puolen päivän aikaan. Taskisen mukaan sammutusolosuhteet ovat vaikeat.
Poliisi ja pelastuslaitos tutkivat palon syytä.
– Pakkasta on sellaiset 30 astetta, letkut jäätyvät ja vesi jäätyy, mikä hankaloittaa myös palon tutkintaa. Tässä vaiheessa palon syy ei ole tiedossa, Taskinen kertoo.
Muokkaus 7.1.2024 kello 15:45: Uutiseen lisätty tietoja ja muutettu lypsylehmien määrä 35:stä 37:ään pelastuslaitoksen tietojen täsmennyttyä.