Jämsän Jokilaakson sairaalan tekonivelleikkauksista osa saatetaan siirtää tulevaisuudessa Jyväskylään sairaala Novaan.
Syynä on se, että sairaaloiden välistä työnjakoa mahdollisesti muutetaan lähivuosina. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän esitys sairaaloiden lähivuosien työnjaosta julkaistiin tämän viikon torstaina.
Ryhmän työhön osallistunut Keski-Suomen hyvinvointialueen johtajaylilääkärin Heikki Miettisen mukaan osa Jämsässä tällä hetkellä tehtävistä lonkan tekonivelleikkauksista siirtyisi tehtäväksi Jyväskylään.
– Jämsän väestöpohjan huomioiden muutos ei ole kovin suuri, Miettinen sanoo.
Jämsän kaupunki ulkoisti sosiaali- ja terveyspalvelut lääkäripalveluyritys Pihlajalinnan kanssa perustamalleen yhtiölle vuonna 2015.
Keski-Suomen hyvinvointialue on antanut kokonaisulkoistuksen jatkua vuoteen 2025.
Keski-Suomen hyvinvointialue pohtii Miettisen mukaan Jämsän sairaalan tehtäviä, kuten yöpäivystystä ja leikkaustoimintaa, joka tapauksessa osana palveluverkkosuunnittelua.
Leikkausten vähimmäismäärä ylittyy Jämsässä
Jokilaakson sairaalassa Jämsässä tehdään vuosittain noin 800 tekonivelleikkausta. Niiden osuus on lähes 45 prosenttia kaikista sairaalan leikkauksista.
Määrä on valtakunnallisesti arvioituna paljon.
Vuoden 2018 alussa tuli voimaan valtioneuvoston asetus, jonka mukaan lonkan ja polven tekonivelleikkauksia tekevässä yksikössä ensileikkausten määrän tuli olla vähintään noin 600 vuodessa.
Jämsässä määrä ylittyy kirkkaasti.
Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL:n vuonna 2023 julkaiseman raportin mukaan Jämsän Jokilaakson sairaalassa polven ja lonkan tekonivelleikkauksia tehtiin enemmän kuin esimerkiksi Etelä-Karjalan, Lapin tai Vaasan keskussairaaloissa.
Lonkan ja polven tekonivelpotilaista valtaosa eli noin kaksi kolmannesta tulee Jämsän ulkopuolelta.
Hoitotakuu toteutuu hyvin
Jämsän Jokilaakson sairaalan johtavan ylilääkärin Titta Frantsilan mukaan jonotusajat ovat Jämsässä pysyneet laissa säädetyn hoitotakuun rajoissa. Leikkaukseen on myös päässyt sitäkin nopeammin, eli alle kolmessa kuukaudessa.
Jonot ovat Jämsässä kasvaneet hieman: tällä hetkellä se on 2–3 kuukautta.
Frantsilan mukaan tekonivelleikkausten määrää ei Jämsässä ole enää juurikaan mahdollista lisätä, sillä koko kapasiteetti on jo pitkälti käytössä.
Suomessa valtaosa polven- ja lonkan tekonivelleikkauksista tehdään julkisessa terveydenhuollossa.