Presidenttiehdokkaiden Pekka Haaviston ja Li Anderssonin vaalimainoksia on rikottu Lappeenrannassa.
Ilkivalta huomattiin viikonlopun aikana, ja se kohdistui kahteen vaalijulistetelineeseen. Yhteensä sellaisia on Lappeenrannassa 15.
Kukaan ei ole jäänyt teoista kiinni.
Haaviston vaalimainosta on tuhottu kaupungin keskustassa olevan Kirkkopuiston ja esikaupungissa olevan Uus-Lavolan alueella. Anderssonin vaalimainosta vain Uus-Lavolan alueella.
Tuomittavaa
Lappeenrannan kaupungin vaalivastaava Jukka-Pekka Lätti tuomitsee vaalimainosten tuhoamisen.
– Yksikin tällainen tapaus on liikaa. Demokratian kannalta miellän itse, että tällä tavalla pyritään vaikuttamaan äänestäjien vaalivapauteen. Se on aina turvattava.
Lätin mukaan ilmiö on harvinainen sekä Lappeenrannassa että muuallakin Suomessa.
Hän ei osaa sanoa, mistä ilmiö johtuu.
– Vaalien aikana ihminen voi kokea vandalisoimisen tarvetta, ja sitä puretaan vaalimainostelineisiin.
Rangaistava teko
Jukka-Pekka Lätti korostaa, että ilkivalta täyttää rikoksen tunnusmerkit.
Vahingonteosta voidaan rikoksentekijälle tuomita sakkoja tai enintään vuosi vankeutta.
Lätti kertoo, että jos ilkivaltaa huomaa, voi rikoksesta ilmoittaa kaupungin kuljetuskoordinaattorille ja poliisille.
– Tieto ilkivallasta laitetaan viipymättä eteenpäin taholle, joka vastaa vaalimainoksista. Kaupungilla me vastaamme telineiden ja levyjen kunnossapidosta.
Ilkivaltaa on kohdattu myös muualla Suomessa. Halla-ahon vaalimainoksia on revitty Tampereella ja Helsingissä.