Mikkelin Polttopuuliikkeen yli 400 neliön polttopuukatos ammottaa tyhjyyttään. Kovat pakkaset ovat lisänneet polttopuiden kysyntää. Menekki on ollut jo ennestään korkealla koronan ja korkean sähkön hinnan vuoksi.
Yrittäjä Mikko Romon mukaan myytävästä ei silti ole pulaa.
– Talvipesissä riittää pressujen alla edelleen tavaraa. Sahataan ja pilkotaan rankoja lisää, jos tarvetta on.
Kovan kysynnän takia puiden toimitusajat ovat venyneet tavanomaisesta. Romon puhelin pirisee jatkuvasti, ja koska moni on jättänyt tilaamisen viime hetkeen.
– Aika kylmiin mökkeihin on puuta viety. Tällaiset tapaukset pyritään hoitamaan mahdollisimman nopeasti.
Myös pakkaset ovat hieman venyttäneet toimitusaikoja.
– Meillä on niin sanottu vanhan liiton kalusto ja kalustoharmeja on ollut tavallista enemmän. Huono tuuri on ruuhkautunut. Siitä lähdetään, että ketään ei jätetä pulaan.
Kymmenisen vuotta toiminut Mikkelin Polttopuuliike hankkii puut rankoina lähiseudun metsänomistajilta. Rangat pätkitään, pilkotaan ja kuivatetaan. Muutamassa vuodessa menekki on kasvanut moninkertaiseksi.
Aiempaa useampi mökkiläinen haluaa valmiit puut tontille. Sukupolvi ja tavat ovat pikkuhiljaa vaihtumassa.
– On paljua ja erilaista puljua ja tulisijaa sisällä ja ulkona, jossa elävää tulta halutaan pitää.
Suurin kysyntäpiikki mökkirikkaassa Mikkelissä ja ympäröivässä Etelä-Savon maakunnassa nähtiin koronakeväänä 2020, kun ihmiset jäivät kotiin ja moni siirtyi etätöihin vapaa-ajanasunnoilleen.
– Kolmas piikki tuli sähkökriisin aikana reilu vuosi sitten. Monella oli saattanut olla tulisija koskemattomana kymmenenkin vuotta, kunnes huomattiin, että sitä voi hyödyntää lämmitykseen.
Energiapuun yleinen hintojen nousu vaikuttaa myös polttopuukauppaan ja hinnantarkastuspainetta on myös Romon yrityksessä.