Kymenlaakson kaupungit ovat vahvasti esillä Helsingin Matkamessuilla. Messut avautuvat yleisölle tänään perjantaina ja kestävät sunnuntaihin saakka.
Kouvolan kaupungilla on matkamessuilla oma osasto. Viimeksi kaupungilla oli oma osasto ennen koronapandemiaa vuonna 2019. Kouvolan kaupungin tiedotteen mukaan yritysten innostus lähteä messuilla on ollut tänä vuonna suurta.
Kouvolan osastolla esittäytyvät esimerkiksi maailmanperintökohde Verla, Kymi Sinfonietta, Repovesikeskus sekä Virtakiven ja Tykkimäen yleiset saunat. Kouvolan osaston myyntitiskillä on lisäksi esimerkiksi Kouvolan lakritsin ja Mustilan viinin tuotteita.
Suomenlahden saaret saivat valokeilan
Kotka ja Hamina ovat Matkamessuilla samalla osastolla, josssa esitellään parhaita matkavinkkejä itärannikon alueelle. Etelä-Kymenlaakso saikin rakettilähdön messuille kun Itäisen Suomenlahden saaret valittiin vuoden kotimaan matkakohteeksi.
Alueen matkailuvaltteja ovat myös Kotkan palkitut puistot ja luontokohteet Virolahdella, Miehikkälässä ja Pyhtäällä. Lisäksi monihaaraisella Kymijoella melotaan, pyöräillään ja kalastetaan.
Viikonlopun aikana osastolla esiintyy myös Kaartin soittokunnan jazztrio.
Matkamessut järjestetään Helsingin messukeskuksessa. Kyseessä on Pohjois-Euroopan suurimmat matkailumessut, jotka ovat aiempina vuosina keränneet noin 50 000 kävijää ja 15 000 matkailualan ammattilaista.