Yllätyskäänne taiteen ja kulttuurin tulevissa leikkauksissa: museot, teatterit ja orkesterit tulilinjalla

Kulttuuriministeri Sari Multala (kok.) etsii leikattavaa valtionavustusten lisäksi myös VOS-verkostosta kehysriihessä huhtikuussa.

Rikkaruoho-näytelmän esiintyjät lavalla.
KOM-teatteri on yksi 70 esittävän taiteen ryhmästä, joka saa VOS-tukea. Kuva näytelmän Rikkaruoho harjoituksista 20. helmikuuta. Kuva: Sakari Piippo / Yle
  • Jonni Aromaa

Suomen laaja teatterien, orkestereiden ja museoiden verkosto joutuu todennäköisesti leikkausten kohteeksi vuonna 2025. Kyse on laitoksista, jotka ovat valtionosuusjärjestelmän (VOS) piirissä.

Orpon hallitus päätti, että opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionavustuksista leikataan yhteensä 125 miljoonaa euroa neljän vuoden aikana. Tällöin VOS-laitokset olisivat jääneet leikkausten ulkopuolelle. Nyt ääni on kuitenkin muuttunut kellossa.

Kulttuuriministeri Sari Multala (kok.) aikoo etsiä leikattavaa myös VOS-verkostosta.

– Taiteen ja kulttuurin vapaasta kentästä eli avustuksista on vaikea löytää hallitusohjelman suuruisia leikkauksia, joten osa leikkauksista kohdennetaan myös VOS-toimijoille ainakin tässä vaiheessa.

Vapaalla kentällä tarkoitetaan kaikkia niitä esittävän taiteen ryhmiä, jotka toimivat VOS-järjestelmän ulkopuolella. Niitä ovat esimerkiksi monet teatteri- tanssi- ja sirkusryhmät.

Multala esittää, että vuoden 2025 taiteeseen ja kulttuuriin kohdistuvat leikkaukset olisivat noin 4,3 miljoonaa euroa, mutta lopullinen summa päätetään huhtikuun kehysriihessä.

Multala ei ole kajoamassa omalla, kaksivuotisella kaudellaan kansallisten taidelaitosten rahoitukseen, mutta niiden kohtalo on auki jo vuonna 2026. Silloin kulttuuriministerinä toimii Mari-Leena Talvitie (kok).

Asia koskee silloin Kansallisoopperaa- ja balettia, Kansallisteatteria sekä Kansallisgalleriaa, joka pyörittää muun muassa nykytaiteen museo Kiasmaa ja Ateneumia.

– Tulevista vuosista eli vuosista 2026–27 on vaikea sanoa, mutta ainakaan tulevassa kehysriihessä näihin laitoksiin ei ole kohdentumassa leikkauksia, Multala toteaa.

Suomessa on noin 130 VOS-museota, 30 -orkesteria ja 70 esittävän taiteen VOS-ryhmää.

Orpon hallitus leikkaa tänä vuonna kulttuurista ja taiteen valtionavustuksista noin neljä miljoonaa euroa. Sen seurauksena esimerkiksi kirjastot eivät saa enää tukea vähälevikkisen kirjallisuuden ostamiseen.

Lue lisää: Säästöleikkuri uhkaa kirjastoja – vaarassa ovat selkokirjat, joita tarvitsee Suomessa 750 000 ihmistä

Tarkennus 18.1. klo 14.00 Kansallisooppera- ja baletti, Kansallisteatteri ja Kansallisgalleria ovat kansallisia taidelaitoksia. Jutussa luki ensin valtakunnallisia taidelaitoksia.

Korjattu klo 17.20 ingressi: Multala etsii leikattavaa valtionavustusten lisäksi myös VOS-verkostosta.