Turun vankilaa halutaan laajentaa – nykyisen vankilan ulkopuolelle kaavaillaan avolaitosta

Senaatti-kiinteistöt on jättänyt asemakaava-aloitteen Turun kaupungille. Kaupunki on päättänyt käynnistää asemakaavoituksen.

Åbo fängelse utifrån.
Turun Saramäen vankila. Kuva: Pontus Nyqvist/Yle
  • Eino Kossila

Senaatti-kiinteistöt haluaa laajentaa Turun Saramäen vankilaa. Valtion kiinteistöyhtiö on jättänyt Turun kaupungille asemakaava-aloitteen, josta on nyt tehty esiselvitys.

Senaatti-kiinteistöjen mukaan tavoitteena on lisätä vankila-alueen rakennusoikeuden määrää ja rakennusalaa, jotta vankilan alueelle olisi mahdollista rakentaa laajennuksia.

Tässä vaiheessa kaupungilla ei ole tarkkaa tietoa siitä, minkä kokoisesta laajennuksesta tai miten suuresta vankimäärän lisäyksessä olisi lopulta kyse.

Turun kaavasta tekemän esiselvityksen mukaan kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja tarkempi asemakaavoitus kannattaa aloittaa.

Suljetun vankilan rinnalle avolaitos

Laajennukselle on Senaatti-kiinteistöjen aloitteen mukaan tarvetta sekä suljetun laitoksen alueella että sen ulkopuolella.

Vankilan suljetun laitoksen, eli varsinaisen vankilan ulkopuolelle halutaan rakentaa avolaitos. Sellaista Turun vankilan yhteydessä ei ole aikaisemmin ollut.

Esiselvityksessä todetaan, että uudella avolaitoksella voi olla sosiaalisia vaikutuksia Saramäen asukkaille ja yrityksille. Selvityksessä todetaan, että avolaitoksen sosiaalisten vaikutusten arviointiin on kiinnitettävä huomiota.

– Nämä ovat tietysti hankalia kysymyksiä, että miten tällainen muutos alueella koetaan. Monesti esimerkiksi hoitolaitokset ja vankeinhoito voivat aiheuttaa ajatuksia suuntaan jos toiseen, Turun kaupungin kaavoitusarkkitehti Jani Eteläkoski sanoo.

Muurien sisälle uusi suljettu laitos

Avolaitoksen lisäksi Senaatti-kiinteistöt tavoittelee kaavoitusaloitteella vankilan muurien sisälle kolmatta suljettua yksikköä nykyisten kahden rinnalle.

– Jo nykyisen kaavan laadinnan aikana kolmannelle rakennukselle on jätetty varaus muurien sisäpuolelle, mutta tällä hetkellä rakennusoikeusneliöitä ei ole riittävästi, Eteläkoski kertoo.

Eteläkosken mukaan Senaatti-kiinteistöt tavoittelee toiminnan alkamista uusissa rakennuksissa kuluvan vuosikymmenen lopulla. Aikataulu on kuitenkin tässä vaiheessa vielä hyvin avoin.

Kaavaprosessi kestää arviolta noin kaksi vuotta. Seuraavaksi Turun päättäjien on hyväksyttävä asemakaavanmuutoksen tavoitteet.

Uutista päivitetty kello 10.44: lisätty kaavoitusarkkitehti Jani Eteläkosken kommentit.