Treenejä reilusti yli kolmekymmentä tuntia viitenä päivänä viikossa, toisinaan viikonloppuisinkin. Tähän päälle kuntosalikäynnit ja opinnot. Tällaista on Suomen kansallisoopperan balettioppilaitoksessa opiskelevan 17-vuotiaan Arne Estlanderin arki.
– Omalla kohdallani kyse on aikalailla kokonaisvaltaisesta elämäntyylistä. Suurin osa ajastani menee balettiin, mutta se ei minua haittaa, koska rakastan sitä mitä teen, Estlander summaa.
Kuntosalitreenejä ja paljon proteiinia
Arne Estlander innostui baletista vuosikymmen sitten, jolloin hänen koulussaan vieraili Suomen kansallisbaletin lanseeraama työpaja. Sen ideana on tutustuttaa ekaluokkalaisia klassisen baletin saloihin.
– Siitä se kaikki alkoi, ja hain äitini avustuksella oopperan balettikouluun. Minua kiusattiin jonkin verran balettiharrastukseni takia, mutta se oli sen ajan murheita. Jossakin vaiheessa sain kuitenkin lisää kavereita, Estlander muistelee.
Balettikärpäsen puraisun jälkeen uravalinta on ollut selvä.
– En voisi kuvitellakaan, että tekisin tulevaisuudessa jotakin muuta kuin tanssisin balettia.
Klassiseksi balettitanssijaksi opiskelu vaatii pitkäjänteisyyttä ja kurinalaisuutta, mutta Estlanderille tämä ei ole tuottanut ongelmia.
– Olen saanut hyvän kasvatuksen kurinalaisessa ympäristössä – mistä kiitos äidilleni ja isälleni – ja tämän takia baletin maailmaan on ollut helppo sopeutua. Lisäksi omalla kohdallani jaksamista helpottaa se, että todellakin pidän siitä mitä teen.
Baletissa kurinalaisuus tarkoittaa sitä, että huolehtii itsestään tarkasti. Lihaskuntoaan Estlander pitää yllä kuntosalitreeneillä, ja myös syömiseen tulee kiinnittää huomiota.
– Syön paljon, mutta terveellisesti. Toisinaan syön myös ihan mitä ja miten haluan. Ruokavaliooni kuuluu paljon proteiinia, joka auttaa palautumisessa. Kehonhuollossa taas ovat oleellisia hieronta ja venyttely, jotka nekin liittyvät treenien jälkeiseen palautumiseen.
Kurinalaisuus on selviö
Arne Estlanderin tavoin 16-vuotias Aida Ahokanto kävi peruskoulun ensimmäistä luokkaa, kun hän aloitti tanssiopinnot Suomen kansallisoopperan balettioppilaitoksessa.
– Äitini ja sisareni olivat harrastaneet balettia nuorempina, joten minäkin ryhdyin unelmoimaan siitä, että haluaisin tulla aikuisena balettitanssijaksi.
Unelmasta tulee pian totta: Ahokanto valmistuu ammattitanssijaksi parin vuoden kuluttua. Balettitanssijan aktiivinen työura kestää noin 25 vuotta ja eläkkeelle jäädään pääsääntöisesti jo 44-vuotiaana, mutta Ahokanto on tehnyt suunnitelmia jo pitkälle tulevaisuuteen.
– Tällä hetkellä suoritan tanssiopintojen ohella ylioppilastutkintoa Eiran aikuislukiossa. Balettiuran jälkeen voin sitten ryhtyä opiskelemaan ja kouluttautua uudelleen.
Ajankäytön ongelmia Aida Ahokannolla ei ole. Opiskelun ohella hän treenaa arkisin viidestä kuuteen tuntia päivässä ja viikonloppuisinkin parin tunnin verran.
– Tanssiminen on todella kokonaisvaltaista, ja se vie ison osan ajastani. Tällä hetkellä baletti on tärkein asia elämässäni: jos haluaa saavuttaa jotakin, siihen pitää paneutua täysillä.
Ahokannon mukaan kurinalaisuus on aina ollut hänen elämässään selviö, koska hän on oppinut siihen pienestä asti.
– Baletti on minulle elämäntapa, mutta en kuitenkaan koe, että se jotenkin rajoittaisi elämääni tai että minun pitäisi baletin takia kieltäytyä joistakin asioista.
Lihasrevähdyksiltä ja pieniltä haavereilta, jotka toisinaan kuuluvat tanssimiseen, Ahokanto on välttynyt.
– Pyrin tekemään aamuisin ja iltaisin lihasharjoituksia, jotta tanssiminen olisi mahdollisimman turvallista ja että kehittyisin tanssijana mahdollisimman nopeasti. Yleensäkin lihaskunnosta huolehtiminen on balettitanssijalle tärkeää.
Baletti pitää pintansa
Tänä viikonloppuna Helsingin Aleksanterin teatterissa on vietetty lasten ja nuorten Valtakunnallista balettikilpailua, jossa myös Arne Estlander ja Aida Ahokanto ovat olleet mukana.
Kilpailun järjestäjiin kuuluvan Balettipedagogit ry:n puheenjohtajan Sanna Leinon mukaan Suomessa ei varsinaisesti ole pulaa nuorista balettitanssijoista. Poikia tosin voisi olla mukana enemmänkin.
– Baletti on pitänyt hyvin pintansa ajan ilmiöiden ja muiden tanssilajien vanavedessä. Kyse on uniikista taiteenlajista, jossa monia viehättävät paitsi kauneus ja linjakkuus myös harjoittelun tietynlainen pedanttius ja pitkäjänteisyys.
Balettikoululus on pysynyt Suomessa suurin piirtein samanlaisena vuosikymmenten ajan, joskin koronan ja lähiopetuksen katoamisen myötä harrastajia putosi joukosta jonkin verran.
– Omassa tanssikoulutyössäni olen huomannut, että 7–8-vuotiaiden kohdalla on jonkinlainen aukko. Olisiko sitten niin, että tämä ikäluokka, joka koronan alkamisen aikoihin on ollut 4-vuotiaita, ei ole pandemian takia päässyt lastentanssin pariin, tanssiopettajana työskentelevä Sanna Leino pohtii.
Leinon mukaan balettia voi harrastaa millaisella keholla hyvänsä, mutta kun lajissa edetään pidemmälle, asetetaan ruumiinrakenteelle hyvin selkeitä vaatimuksia. Näin on etenkin ammattiopintojen kohdalla.
– Kyse on muun muassa lonkkien aukikierrosta ja nilkkojen kaarevuudesta. Kun mennään itse ammattiin, kehon täytyy olla sopusuhtainen ja kehon mittasuhteilla pitää olla merkitystä.
Rankkaa kuin kilpajuoksu
Lavalla eteerisesti ja höyhenenkevyesti liitelevää ballerinaa katsellessa moni ei aina ymmärrä, että pohjimmiltaan baletti vastaa rankkaa urheilulajia.
– Lopputulos näyttäytyy kauniina, helppona ja vaivattomana, mutta siellä taustalla on todella paljon lihastyötä, joka voi olla rankkaa jopa kilpajuoksijalle, Aida Ahokanto toteaa.
Myös Arne Erlander painottaa samaa paradoksia: suorituksen vaativuus ja vaikeus ei saa näkyä ulospäin.
– Jos kyseessä on iso esitys ja jos vedät pääroolia tai pienempääkin osaa, teet putkeen todella paljon hyppyjä ja nostoja. Siinä ei sitten ehdi hirveästi hengittää, kun kaikki täytyy saada näyttämään helpolta ja hymyilläkin pitää koko ajan. Tämä kaikki kuuluu balettiin.