Imatra selvittää, miten Itä-Suomen koulu voisi jatkaa kaupungin alaisuudessa – pöydällä muutama eri vaihtoehto

Imatran kaupunki tarkastelee useita mahdollisia toimintamalleja Itä-Suomen koulun jatkolle. Lopullinen päätös on odotettavissa vasta pidemmän ajan kuluttua.

Koululaiset kiiruhtavat suojatien yli kouluun Lappeenrannassa.
Itä-Suomen koulun tulevaisuus on vaakalaudalla. Arkistokuvassa Itä-Suomen koulu Lappeenrannassa. Kuva: Elisa Paljakka / Yle
  • Venla Rakkola

Imatran kaupunki selvittää, millä keinoilla Itä-Suomen koulun toiminta voisi jatkua Imatralla kaupungin omana toimintana.

Kaupungin mukaan tarkastelussa on kolme tai neljä eri toimintamallia, joille tehdään, lapsi- ja talousvaikutusarvioinnit.

Imatran kaupunginjohtaja Matias Hildenin mukaan mikään vaihtoehdoista ei toistaiseksi vaikuta olevan tarkastelussa voitolla.

– Ääripäät ovat, että toiminta voisi jatkua täysin samanlaisena, kuin tällä hetkellä säätiön ylläpitämänä. Toinen ääripää on se, että oppilaat siirtyvät normaaliin perusopetukseen ja meidän normaalien oppilaaksiottoalueiden piiriin.

Sen lisäksi Hildenin mukaan on vielä vaihtoehtoja, jotka asettuvat näiden kahden vaihtoehdon väliin.

Lappeenrannassa, Imatralla ja Joensuussa toimivan Itä-Suomen koulun mahdollinen lakkautus nousi uutisiin toissaviikolla. Lappeenrannan kaupunki perustelee koulun lakkauttamistarvetta lasten määrän vähenemisellä, minkä takia kouluverkkoa pitää supistaa.

Imatran kaupunginhallitus päätti kuitenkin jo viikko sitten selvittää koulun jatkomahdollisuuksia kaupungin alaisuudessa.

Itä-Suomen koulu toimii Lappeenrannassa, Imatralla ja Joensuussa.

Malleja käsitellään helmikuussa

Imatran kaupunginhallituksen on tarkoitus käsitellä Itä-Suomen koulun toimintamalleja helmikuussa. Toistaiseksi on tarkoitus tehdä vain karkeaa arviointia, toteaa Matias Hilden.

– Minkälainen valinta tahansa tehdään, se voidaan tehdä kunnolla vasta, kun tiedetään, mikä säätiön tulevaisuus on, Hilden korostaa.

Hän arvioi, että lopullisen ratkaisun tekemiseen kuluu vielä aikaa.

Päätöksen opetuksen siirtämisestä kaupungin alaisuuteen pitäisi olla selvillä viimeistään silloin, kun lopullinen päätös Itä-Suomen koulun jatkosta selviää.

Mikäli Itä-Suomen koulun toiminta siirtyisi kokonaisuudessaan Imatran kaupungin alaisuuteen, tarkoittaisi se mahdollisesti muutoksia opetukseen.

– Säätiöllä on tällä hetkellä opetuslupa ja se sallii poikkeamia tavanomaisesta perusopetuksen tuntijaosta. Jos kaupunki ylläpitäisi opetusta, nykyisiin poikkeamiin ei kaupunki voi kaikilta osin suostua, Hilden toteaa.