Itä-Suomen koulun toiminta saattaa loppua.
Lappeenrannan, Imatran ja Joensuun viranhaltijat esittävät koulun lakkauttamista. Lasten määrä kaupungeissa vähenee ja siitä syystä kouluverkkoon on tarve tehdä muutoksia.
Esitystä perustellaan myös säästöillä. Esimerkiksi Lappeenranta säästäisi yli miljoona euroa, jos koulun toiminta päättyisi kaupungissa. Säästö syntyy kotikuntakorvausten päättymisestä. Raha voitaisiin käyttää muihin kaupungin kouluihin.
Oppilaat muihin kouluihin
Itä-Suomen koulun oppilaat siirtyisivät kaupunkien muihin kouluihin ja lukioihin. Kaupungit varmistaisivat siirtyville oppilaille nykyisiä opetussuunnitelmia laajemman venäjänkielisen opetuksen.
Asiasta ensin kertoneen Etelä-Saimaan mukaan koulun toiminta päättyisi vuonna 2025.
Esitys menee ensin kunkin kaupungin kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Kaupunginhallituksista esitys menee vielä Itä-Suomen suomalais-venäläisen koulun säätiölle, jonka hallitus tekee asiasta lopullisen päätöksen.
Itä-Suomen koulu on erikoistunut Venäjän kieleen ja kulttuuriin. Koulu on perustettu vuonna 1997.