”Vihatkoon, kunhan pelkäävät.”
Näin lausui antiikin Roomaa aikoinaan hallinnut keisari Caligula kansasta.
Monen tyrannin katsotaan sittemmin noudattaneen samaa ajatusta hyvinkin pedantisti.
Toiset despootit ovat puolestaan pettäneet itseään kuvittelemalla olevansa oikeasti kansan rakastamia johtajia.
Kumpaakin kaavaa noudattaneiden diktaattorien on historian saatossa tavannut lopulta käydä huonosti. Demokratiaan luottaneet johtajat ovat ainakin länsimaissa päässeet useammin niin sanotusti kunnialla hautaan.
Nykyään menestykseen tarvitaan sekä inhoa että ihailua.
Kansanvallassa paras tie huipulle oli pitkään, ettei herätä ihmisissä erityisiä tunnereaktioita. Että on esimerkiksi vaaleissa se ehdokas, jota vastustetaan vähiten: harmaa kuin kivi.
Se aika on mennyttä.
Nykyään menestykseen, ja etenkin sen ylläpitämiseksi, tarvitaan sekä inhoa että ihailua. Nykyajassa Caligula olisi puoliksi väärässä, mutta puoliksi ihan oikeilla jäljillä.
Vihaajia tarvitaan, mutta heitä ei saa olla liikaa. Ihailijoiden ja välinpitämättömien sivustaseuraajien yhteenlasketun määrän on oltava selvästi suurempi.
Mikä sitten olisi sopiva ”vihan annos”? Jos johtavaa poliitikkoa inhoaa tuollaiset 15–20 prosenttia ihmisistä, heistä ei ole kohtuutonta vaaraa. Silti he ovat riittävän varteenotettava joukko pitämään vastapuoli – eli ihailijat – aktiivisina.
Jos kaikki rakastavat sinua, olet vaarassa hukkua välinpitämättömyyden suohon.
Juuri kannattajien aktiivisuus ratkaisee voitot tämän päivän valtakamppailuissa. Voitot hankitaan yhä useammin sillä, että riittävä määrä faneja meuhkaa sosiaalisessa mediassa yrittäessään vaientaa niitä, joilla on heidän idolistaan jotain kriittistä sanottavaa.
Jos kaikki rakastavat sinua, olet vaarassa hukkua välinpitämättömyyden suohon. Sinusta ei synny vetäviä otsikoita eikä herkullisia meemejä, ei viraaleja. Sosiaalisen median valonnopeudella lävistävä viraalihitti tarvitsee lähes aina kunnon riidanaiheen.
Jopa historiallista suosiota nauttinut väistyvä presidentti Sauli Niinistö on inspiroinut kryptisillä lausahduksillaan sen verran arvostelua, että ihailijajoukoissa on pöhissyt tarpeeksi pitämään hänen fanitustaan yllä.
Tätä kautta ymmärtää senkin, miksi hän aikoinaan pohjusti nousuaan huipulle iskulauseilla, jotka löivät täysillä toisiaan korville: yksi julisti hänet työväen presidentiksi – toinen väitti vastakkainasettelun ajan olevan ohi.
Saa nähdä, mitä tapahtuu karsintakierrokselta loppuotteluun päätyvälle kaksikolle; vaihtuuko hymistely mutapainiksi?
Nyt äänestetään uudesta presidentistä. Kannatuskyselyissä kärjen ehdokkailla on paletti sikäli kunnossa, että kukin heistä herättää kohtuullisen määrän kielteisiä tunteita. Vastustajia riittää sen verran, että kannattajien näppäinsormet pysyvät herkkinä.
Lopuilla ehdokkailla on joko liian suuri määrä inhoajia tai sitten niin tasainen määrä hiljaista rakkautta, ettei se kanna toiselle vaalikierrokselle.
Saa nähdä, mitä tapahtuu karsintakierrokselta loppuotteluun päätyvälle kaksikolle; vaihtuuko tähänastinen samanmielisyys ja hymistely mutapainiksi?
Kukaan presidenttikandidaateista ei näytä kuitenkaan onnistuneen kahdensuuntaisten tunteiden herättämisessä samalla tavalla kuin edellinen pääministerimme Sanna Marin. Hän on ylivertainen ilmiö, josta syntyy vielä tonneittain tutkimusta – ja sitä kautta jälleen uusia vastakkainasetteluja.
Marin ei rinnastu oikeastaan kehenkään toiseen poliitikkoon sen enempää meillä kuin muualla. Hänen modernia julkisuutta hyödyntävästä brändinrakennuksestaan tulevat mieleen pop- ja bisnesjulkkikset tai aikamme kansanparantajat, joiden ei tarvitse ostaa mediasta mainostilaa. Fanilauma hoitaa ilmaiseksi heidän imagomarkkinointinsa.
Dale Carnegie -niminen amerikkalainen kirjoitti vuonna 1936 myyttisen maineen saaneen kirjan. Se julkaistiin suomeksi nimellä Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa.
Klassikosta löytyy sellaisia viisauksia kuin ”sallikaa toisen henkilön säilyttää arvokkuutensa” ja ”jos olette väärässä, niin myöntäkää se nopeasti ja innokkaasti”.
Ja pah! Kuka menestystä janoava enää toimii niin?
Olisi jo aika päivittää kyseinen kirja Caligula kohtaa Carnegien -hengessä muotoon ”Miten saan sopivasti vihaajia – ja sitäkin enemmän sokeita ystäviä”.
Matti Mörttinen
Kirjoittaja on pirkanmaalainen tietokirjailija ja toimittaja vailla menestystä ja vaikutusvaltaa.
Ylen vaaliuutisten sivu osoitteessa: yle.fi/vaalit