Vapaan kelkkailun alueet hyödyttävät Kainuun talvimatkailua.
Esimerkiksi Puolangalle merkitys on suuri, sanoo kunnan elinkeinopäällikkö Heikki Kanniainen.
– Puolangalla on panostettu kelkkailuun, ja harrastajat ovat oppineet tuntemaan vapaan kelkkailun alueen.
Myös Kuhmossa nähdään vapaan kelkkailun alueiden matkailupotentiaali.
Kuhmo pyrkiikin markkinoimaan tarjontaa ja houkuttelemaan lisää kelkkailijoita muualtakin Suomesta, kertoo kunnossapitopäällikkö Tero Uhlbäck.
Kuhmon Romuvaara otettiin käyttöön viime talvena ja se on saanut hyvän vastaanoton.
Metsähallituksen tiedottaa, että Kainuussa pääsee tänäkin talvena moottorikelkkailemaan neljällä vapaan kelkkailun alueella valtion mailla.
Kuhmossa, Puolangalla ja Suomussalmella sijaitsevat alueet täydentävät kuntien kelkkareitistöjä ja tarjoavat harrastajille vaihtelua.
Vapaan kelkkailun alueilla ajamiseen tarvitaan Metsähallituksen uralupa. Uralupa oikeuttaa kelkkailuun kaikilla Metsähallituksen merkitsemillä moottorikelkkaurilla koko maassa.
Omassa kotikunnassaan kelkkailevalle uralupa on maksuton.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.