Moni silmänurkka kostuu Porin Isonmäen jäähallissa lauantaina alkuillasta ennen kuin Ässät–Lukko-ottelu käynnistyy. Suomen kaikkien aikojen parhaisiin puolustajiin kuuluvan NHL-pioneerin Pekka Rautakallion, 70, pelipaita numero 5 nousee vihdoin hallin kattoon Antti Heikkilän, Arto Javanaisen, Raimo Kilpiön, Lasse Heikkilän, Tapio Levon, Veli-Pekka Ketolan ja Jaroslav Otevrelin seuraksi.
– Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta kun miettii Pekan asemaa porilaisessa ja suomalaisessa jääkiekossa, niin kyllähän tähän häpeällisen kauan meni. Ei tuon tason kaverin pitäisi ehtiä 70 vuoden ikään ennen paidannostoa, sanoo Yle Urheilulle Veli-Pekka Ketola.
Ketola teki vahvaa lobbaustyötä kabineteissa, jotta Rautakallion ja ensi perjantaina myös Kari Makkosen paidat nousisivat sinne, minne ne kuuluvat. Ässien mestaruus kaudella 1977–78 on liigahistorian ikonisimpia. Se perustui pitkälti Pohjois-Amerikasta Poriin palanneiden Ketolan ja Rautakallion edesottamuksiin ykköskentällisessä, jonka muut jäsenet olivat Makkonen ja jo toiseen todellisuuteen siirtyneet Javanainen sekä Harry Nikander.
– Mietin jo, tuleeko tätä päivää ikinä, myöntää Rautakallio, jonka Yle Urheilu tapasi Helsingin keskustassa italialaisessa ravintolassa.
Puolustajalegendan intohimo jo pelaaja- ja valmentajauran aikana olivat italialaiset ruuat ja ennen kaikkea viinit, joita Rautakallio puolisonsa kanssa toi pitkään Suomeen. Nyt pariskunta viettää Espoossa eläkepäiviä.
Suhde ei särötön
Rautakallio painottaa suuren päivänsä alla, että arvostaa Ässien elettä erittäin paljon. Hän kuitenkin myöntää sumeilematta, että seremonian aika olisi voinut olla paljon aiemminkin.
– Sanotaan näin, että suhteeni rakkaaseen kasvattajaseuraani ei ole aina ollut särötön. Minulla oli päävalmentajana oma näkemykseni tavasta ja kulttuurista tehdä asioita, toimiston väellä ja luottamusjohdolla taas omansa, eivätkä ne näkemykset läheskään aina kohdanneet, Rautakallio kommentoi hymyillen.
Huippupuolustaja ei kevään 1979 jälkeen enää koskaan pelannut Ässissä, vaan hän valitsi kolmen erinomaisen NHL-kauden jälkeen 1982 HIFK:n tarjoaman sopimuksen. Rautakallio palasi Poriin päävalmentajaksi 2009–2011. Tuolloin Ässät nousi taas pudotuspelijoukkueeksi, ja Rautakallion koventama vaatimustaso oli yksi selitys siihen, että hänen silloinen apuvalmentajansa Karri Kivi keväällä 2013 johti joukkonsa liigamestaruuteen päävastuussa.
Esa Lindell kiitteli
Jälkimmäinen, 2014 alkanut päävalmentajapesti päättyi potkuihin. Tuolloin Ässissä pelannut, nyt Suomen eliittipuolustajiin kuuluva Dallas Starsin Esa Lindell on vuolaasti kiittänyt Rautakallion osuutta siihen, mitä myöhemmin on NHL-jäillä häneltä nähty.
Pitkän pesäeron jälkeen Ässät otti Rautakallioon yhteyttä syksyllä. Nyt liigaosakeyhtiön hallitus halusi jäädyttää hänen numeronsa.
– Ikävistä asioista on aikaa, ja ihmiset ovat vaihtuneet. Olisi ollut pienen ihmisen teko vilkuilla enää taustapeiliin, Rautakallio sanoo.
Alun perin jäädytysseremonia piti järjestää jo syyskaudella HIFK-kotiottelun yhteydessä, mutta tuolloin Rautakallio oli matkoilla.
– Rakas vihollinen Lukko on tähän yhteyteen sekin oikein sopiva vastustaja. Olen kirjoittanut puheen ja lupaan, että se on lyhyt. Peli on aina kiinnostavampi kuin puheet.
Ensimmäisen kerran Rautakallion viitospaidan pakastamisesta oli puhetta jo pitkäaikaisen pelikaverin ja Leijona-kollegan Juhani Tammisen kanssa, kun tämä 2001–2003 työskenteli Ässien toimitusjohtajana.
– ”Tami” sanoi, että asia voitaisiin hoitaa jonkun pudotuspelin yhteydessä. No, Ässien playoffs-historia niiltä kausilta on äkkiä kerrattu, Rautakallio toteaa naureskellen.
Köyhän pojan unelma
Rautakallion hieno seremonia tarjoaa myös aikamatkan ja nostalgiatripin aivan toisenlaiseen jääkiekkotodellisuuteen, jossa jääkiekko oli ennen kaikkea alempien sosiaaliluokkien ja työläiskotien poikien urheilulaji ja Suomen ensimmäinen arvokisamitali vielä kaukaista tulevaisuutta. Kelvollisten varusteiden saaminen oli kaikkea muuta kuin itsestäänselvää.
– Unelmoin köyhänä poikana, että jääkiekko antaisi minulle jotain. Se antoi paljon enemmän. Sain matkalla isot avut monilta hienoilta ihmisiltä, joista iso osa on jo poissa.
Loistavaa ajankuvaa on sekin, että vielä mestaruuskaudella 1977–1978 joukkueiden pukukoppien vessa Porissa oli kanisteri. Otteluiden jälkeen hölkättiin 500 metriä läheisen Stadionin huoltorakennukseen suihkuun pelikamat yllä, luistimet ja kypärä mailanvarressa roikkuen. Harvinaisten kotitappioiden jälkeen Rautakallio muistelee hölkänneensä aika kovaa; pettyneiden lipunostajien kuittailu ei edes tai varsinkaan supertähdelle ollut diplomaattista.
– Muutama vuosi siitä (1982) olin NHL:n tähdistöottelun yhteydessä käymässä Valkoisessa talossa. Siellä oli sisävessa, toteaa Rautakallio, jonka mukaan presidentti Ronald Reaganin keskittyminen oli pelaajaesittelyiden aikana aivan jossain muualla.
Jo parikymppisenä perheen perustanut Rautakallio oivalsi hyvin nuorena, että maailmaa on myös Porin Raatihuoneenmäen takana. Tällainen oivallus ei 1960-luvun teollisessa karhukaupungissa ollut mikään automaatio.
– En ole alun perin ollut sellainen maailmanmies kuin moni kuvittelee. Onneksi rakas vaimoni on ollut todella ennakkoluuloton seikkailijaluonne, eikä minun ole tarvinnut kuin mukana seurata.
Sveitsi rakas maa
Rautakallio lopetti pelaajauransa Sveitsissä, jossa valmensi myöhemmin vuosia. Sveitsi onkin perheelle toinen rakas kotimaa. USA:ssa Rautakallio viihtyy erityisen hyvin Phoenixissä, jossa perheen esikoispoika, pelaaja-agentti Mika Rautakallio asuu perheineen.
Pekka Rautakallio kuuluu muun muassa Ilpo Koskelan ja Juha Rantasilan kanssa suomalaisen puolustajaosaamisen tienraivaajiin. Nyt hän nauttii suuresti seuratessaan nykyään esimerkiksi Miro Heiskasen pelaamista Dallasissa. Hän korostaa yhtä asiaa: luistelutaitoa. Se yhdisti 1970-luvun alun suomalaisia tähtipakkeja.
Siihen aikaan puolustajan pelipaikka osoitettiin helposti heikoimmille luistelijoille. Valmentaja Lasse Heikkilä toimi Porissa päinvastoin ja peluutti teini-ikäistä Rautakalliota kauden laitahyökkääjänäkin – jotta tästä tulisi parempi puolustaja.
– En koskaan ala ottaa nuoremmilta mitään itselleni, mutta kai me poikien kanssa silloin raivasimme jonkinlaisen polun. Seuraava polvi teki siitä maantien, sitä seuraava pikatien ja nyt se on moottoritie. NHL oli Suomessa hyvin tuntematon ja myyttinen sarja 1970-luvun lopulla. Nyt siellä on aivan upeita suomalaisia poikia. Nautin suunnattomasti heidän pelaamisestaan ja menestyksestään.
Viime USA:n-matkallaan Pekka Rautakallio pyysi poikaansa hankkimaan liput aivan kaukalon tuntumasta, jotta pääsisi ihan läheltä seuraamaan ”superhyvänä” pitämänsä Colorado-pakin Cale Makarin pelaamista.
– Olen jonkin verran lätkää nähnyt, mutta taas kerran NHL:n fyysinen, taidollinen ja mentaalinen vaade jaksoi hämmästyttää. Jokainen NHL:ään yrittävä poika pitäisi viedä katsomaan pari NHL-peliä siihen lasien taakse, niin illuusiot katoaisivat.
Avoin shekki
Pekka Rautakallio olisi itsekin saanut jatkaa NHL:ssä pidempään kuin kolme kautta. Keväällä 1982 Calgary Flamesin toimitusjohtaja Cliff Fletcher ojensi suomalaiselle avoimen shekin, johon Rautakallio olisi saanut piirtää vaatimuksekseen miljoona dollaria kaudesta, tuolloin poskettoman summan rahaa.
– Rahanarvon muutos huomioiden se olisi varmaan ollut suuruusluokkana samaa kuin mitä tämä Cale Makar ansaitsee tästä kaudesta (11 miljoonaa dollaria).
Summaa ja allekirjoitusta ei paperille koskaan ilmestynyt.
– Oli aika palata perheen kanssa Suomeen.