Hoitajat antoivat vanhukselle kymmenkertaisen annoksen opioidikipulääkettä – saivat syytteen törkeästä kuolemantuottamuksesta

Hoitajat myöntävät antaneensa hoitokodissa olleelle vanhukselle yliannostuksen kipulääkettä.

Lakikirja ja puheenjohtajan nuija.
Kuva: Yle
  • Keijo Salokangas

Kaksi kuopiolaisen hoitokodin hoitajaa on saanut Pohjois-Savon käräjäoikeudessa syytteen törkeästä kuolemantuottamuksesta. Syytteen mukaan hoitajat aiheuttivat hoitokodissa olleen vanhuksen kuoleman. Syyttäjä vaatii heille vähintään neljän kuukauden ehdollista vankeustuomiota.

Syytteen mukaan kyse oli törkeästä huolimattomuudesta ja rikos on törkeä, kun otetaan kokonaisuutena huomioon useat huolimattomuutta osoittavat toimet ja laiminlyönnit.

Tapaus sattui helmikuussa 2021, kun hoitajat olivat antaneet vanhukselle kymmenkertaisen annoksen opioidikipulääkettä ja aiheuttaneet hänelle liika-annostuksen. Lääkärin ohjeen mukaan oikea annos olisi ollut 3–5 milligrammaa oksikodonia, mutta lääkeainetta annettiin 50 milligrammaa.

Määrättyä lääkettä ei ollut, minkä takia syytetyt olivat vaihtaneet sen toiseen lääkkeeseen. Hoitajat jättivät noudattamatta saamaansa ohjeistusta, ja lisäksi heiltä puuttui lääkkeen antamiseen vaadittu pätevyys ja koulutus. Vaihdetun lääkkeen vahvuus oli 10 milligrammaa millilitrassa, jota vanhukselle oli annettu viisi millilitraa.

Vanhus kuoli sairaalassa kaksi päivää myöhemmin

Vanhus vietiin ambulanssilla sairaalaan tajunnan laskun ja hengityksen huonontumisen takia. Sairaalassa epäiltiin lääkkeen yliannostusta ja siihen aloitettiin vastalääkitys, jolla hengityslama saatiin kumottua.

Vanhus kuoli sairaalassa kaksi päivää myöhemmin. Syyttäjän mukaan kuolinsyy oli lääkemyrkytys ja siitä johtunut ärtynyt infektio.

Syytteen mukaan lääkkeen annostelun epäonnistumiseen vaikuttivat syytettyjen useat laiminlyönnit.

Syytteen mukaan toinen hoitajista ei ole konsultoinut uudelleen lääkehoidosta vastannutta sairaanhoitajaa eikä hankkinut annosteluun pätevää henkilöä kaksoistarkastajaksi. Toisella hoitajista oli lääkelupa kipulääkkeen käsittelyyn, mutta toisella ei. Annostelu olisi edellyttänyt kaksoistarkastusta ja voimassa olevia lääkelupia.

Toinen syytetyistä on kertonut ennakkovastauksessaan käräjäoikeudelle, että hän oli yrittänyt saada sairaanhoitajaa käymään vanhuksen luona, mutta sairaanhoitaja oli jäänyt opettamaan opiskelijoita.

Syytetyt ovat myöntäneet antaneensa kipulääkettä erehdyksessä kymmenkertaisen annoksen, mutta he kiistävät syytteen törkeästä kuolemantuottamuksesta, koska monisairaan iäkkään henkilön kuolinsyy on epävarma ja saattoi johtua keuhkokuumeesta.

Syytteessä todetaan, että hoitokodissa ja myös kyseisessä työvuorossa on ollut vaatimuksia vastaava hoitajamitoitus.

Käräjäoikeus antaa asiassa tuomion huhtikuussa.