Suomen valtiontalous on saanut uuden nimen pääministeri Petteri Orpon (kok.) kaudella. Se on velkalaiva, joka seilaa vaarallisille vesille, ellei sen kurssia viimein korjata.
Velkalaiva on symboli ja symbolit toimivat näin: kuva, esine tai puhe tarkoittaa jotakin muuta. Eikä vain jotakin muuta vaan oikeaa tai väärää.
Laiva tarkoittaa Suomen valtiota, joka on voimissaan niin kauan kuin sen talous on ‘kunnossa’. Velkakaan ei tarkoita vain velkaa, vaan lähestyvää tuhoa.
Valtionvelka, joka syöksee meidät perikatoon, on monitulkintainen asia. Kun yksi asiantuntija näkee suuren uhan, toinen sanoo, että velkatilannetta liioitellaan.
Julkinen puhe taloudesta vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen: asuntokauppa ei käy ja ihmiset säästävät vaikka HS Vision haastattelemien asiantuntijoiden mukaan talous ei edes ole taantumassa.
Puhutaan pakosta ja tosiasioista, vaikka päätöksiä ajavat myös arvot ja halu.
Symbolin teho perustuu siihen, että sitä toistetaan eikä sen sisältämiä uskomuksia tarvitse paljastaa. Velkalaiva ei kerro, että sen takana on poliittinen näkökulma todellisuuteen. Puhutaan pakosta ja tosiasioista, vaikka päätöksiä ajavat myös arvot ja halu.
Esimerkiksi rauhantyön yleisavustuksen raju leikkaaminen kertoo mielestäni siitä, ettei järjestöjen tekemää rauhantyötä arvosteta entiseen tapaan. Tai kun sosiaalietuuksia leikataan, vaikuttaa siltä, että rikkaiden ajatellaan ansaitsevan rikkautensa ja köyhien köyhyytensä.
Velkalaivassa jokainen on oman onnensa seppä riippumatta taustastaan ja asemastaan. Tosielämässä osalla ihmisistä on lähes olemattomat mahdollisuudet vaikuttaa tulotasoonsa tai siihen miten aikansa käyttää. On valtava etuoikeus voida ajatella, että kaikki on vain itsestä kiinni.
Vuonna 1975 puheessaan Kalifornian yliopistolla kirjailija ja toimittaja Joan Didion varoitti nuoria ajautumasta ideologian sokaisemiksi ja kehotti heitä elämään todellisessa maailmassa.
Minusta vaikuttaa, että politiikan areenoilla todellisuuden taju on hämärtynyt. Tuntuu kuin hallituksessa ei välitettäisi siitä, miten poliittiset päätökset vaikuttavat ihmisten arkeen.
Myös media vääristää asioiden tärkeysjärjestystä klikkilogiikalla: jos ei klikata, ei ole tärkeää.
Kirjailija Arsi Aleniuksen teoksen Katsotaanhan puhelimiakin kertoja on sitä mieltä, että ihmiset ymmärtävät maailman yhä enemmän sellaisena kuin he näkevät sen ruuduillaan. Kirjan kertoja tarkentaa: ”Alamme jo epäillä aitoja tunteita, arvioida niitä esityksinä”.
Siksi kai ihmiset jättävät faktat tarkastamatta ja lokeroivat erilaisen ajattelun puhtaasti propagandaksi.
En näe uppoavaa laivaa tai äyskäröivää hallitusta. Näen ihmisen arvon mitattavan pelkästään työllä ja tuottavuudella.
Sokaiseva ideologia luottaa symbolien voimaan. Siksi pitää katsoa niiden taakse.
En näe uppoavaa laivaa tai äyskäröivää hallitusta. Näen ihmisen arvon mitattavan pelkästään työllä ja tuottavuudella. Silloin ei ole merkitystä sillä, että työolot tai palkka ovat surkeat.
Valtio on symboleistamme ylhäisin. Siihen vetoaminen on tehokasta ja sen edessä ihmisen on alistuttava.
Usein ihminen pyrkii vain selviytymään ja löytämään yhteiskunnan puristuksista itsensä.
Kaikki eivät halua osallistua näiden normien ylläpitämiseen. Symbolien keskellä on taipumus ajatella sen tarkoittavan kapinaa järjestelmää vastaan. Mutta usein ihminen pyrkii vain selviytymään ja löytämään yhteiskunnan puristuksista itsensä.
Työstä ja kuluttamisesta kieltäytyminen nähdään äärimmäisenä tekona mutta silloin yhtä lailla työssä käyminen ja kuluttaminen ovat äärimmäisiä tapoja elää. Ei ole yhtä ääripäätä ilman toista.
Joan Didion muuten sanoi puheessaan opiskelijoille, ettei hän varsinaisesti kannusta heitä parantamaan maailmaa, sillä edistyksen varaan on vaikea laskea.
Minusta maailma paranee sillä, että jaksamme todella elää siinä – elää kunnioittaen jokaisen elämän arvokkuutta.
Susanna Hast
Kirjoittaja on kirjailija ja tutkija, joka elää säätiöiden myöntämien apurahojen armosta.