Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut parikymppisen miehen yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen petoksesta ja törkeästä petoksesta.
Törkeässä petossyytteessä on kyse vuonna 2002 syntyneen miehen toiminnasta tämän silloisessa työpaikassa autoliikkeessä.
Mies erehdytti asiakkaitaan maksamaan näiden ostamien autojen käsirahan autoliikkeen tilin sijasta omalle tililleen. Toiminnallaan mies sai yli 60 000 euroa autoliikkeelle kuuluneita rahoja.
Petossyytteessä mies nosti Kelan myöntämää opintotukea, vaikka hänellä ei ollut käynnissä olevia opintoja. Mies oli suorittanut opintoja vain yhtenä päivänä, niiden aloituspäivänä. Hänen opinto-oikeutensa mitätöitiin muutama viikkoa myöhemmin, mistä hän ei kertonut Kelalle. Kela ehtii maksaa miehelle reilut tuhat euroa opintotukea sekä 2 600 euroa opintolainaa keväältä 2022.
Ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi mies tuomittiin korvaamaan kavaltamansa rahat takaisin autoliikkeelle viivästyskorkoineen.
Tuomio ei ole lainvoimainen.