Johanna Matintalo uskoo putoavansa joukkueesta, kuvaili Hiihtoliiton toimintaa koomiseksi – nyt toiminnanjohtaja vastaa kritiikkiin

Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen myöntää, ettei maastohiihto ole pysynyt maailmancupkauden budjetissaan.

Johanna Matintalo viestissä Oberhofissa 21.1.2024.
Johanna Matintalo esitti Gomsissa kritiikkiä Hiihtoliiton suuntaan. Kuva: EPA-EFE
  • Atte Husu

– Ei pystytä lähtemään Pohjois-Amerikkaan täysillä joukkueilla. Tuntuu vähän koomiselta. Kisat ovat menneet ihan jees ja vire parempaan, mutta kisat jatkuvat neljän-viiden viikon päästä maailmancupissa. Ei se ihan näin saisi mennä, mutta näillä mennään.

Johanna Matintalo ei peitellyt pettymystään, kun 20 kilometrin yhteislähtö oli hiihdetty Sveitsin Gomsissa. Matintalo kertoi, ettei usko mahtuvansa Pohjois-Amerikan maailmancupeihin matkaavaan joukkueeseen.

Alkutalvena sairastellut Matintalo palasi kisoihin tammikuun puolivälissä ja voitti Otepäässä Skandinavia-cupin 20 kilometrin väliaikalähdön kilpailun perinteisellä hiihtotavalla. Hän oli myös kolmas perinteisen sprintissä.

Viime viikonloppuna Matintalo oli Oberhofin maailmancupissa perinteisellä niin ikään hiihdetyissä 20 kilometrin massalähdössä 13:s ja sprintissä 15:s.

Gomsin vapaan kisoissa Matintalo oli sen sijaan 29:s (20 kilometriä) ja 36:s (sprintti). Matintalo uskoo, etteivät tulokset riitä valmennusjohdolle paikkaan Pohjois-Amerikkaan matkaavassa maajoukkueessa.

Maailmancup jatkuu Kanadan Canmoressa 9.–13. helmikuuta ja Yhdysvaltain Minneapolisissa 17.–18.2.

Hiihtoliiton toiminnanjohtajan Ismo Hämäläisen mukaan Pohjois-Amerikkaan lähtee 10–12 suomalaisurheilijan joukko. Hän ymmärtää Matintalon kritiikin, jota ei kuitenkaan niele pureskelematta.

– Johanna on tietyllä tapaa oikeassa, että eihän se näin pitäisi mennä. Tässä on isoja asioita. Matkustus- ja majoituskustannusten nousuun emme mahda mitään. Meillä on tietty budjetti, joka raamittaa ja osaltaan rajoittaa kokonaisuutta, Hämäläinen sanoo.

Canmore sijaitsee 1 300 metriä merenpinnan yläpuolella, mikä on otettava matkustuksessa huomioon.

– Kun puhutaan aikaerosta ja ollaan korkealla, viipymät ovat tosi pitkiä. Kustannus kertautuu myös sitä kautta. Ei puhuta vain kilpailusta, Hämäläinen sanoo.

Näin Ismo Hämäläinen vastaa Johanna Matintalon kritiikkiin
Kuuntele, miten Ismo Hämäläinen kommentoi Johanna Matintalon kritiikkiä.

Budjetti ylittynyt

Hämäläinen myöntää, ettei maastohiihto ole suurimpana Hiihtoliiton lajiryhmänä pysynyt ennen kautta asetetussa budjetissa.

– Koko ajan on jouduttu katsomaan, missä mennään. Pohjois-Amerikan kiertueelle ei lähdetty lisäämään paikkoja, koska näkymää ei ollut talouden tai urheilijapotentiaalin suhteen.

Canmoressa hiihdetään neljä ja Minneapolisissa kaksi maailmancupin osakilpailua. Kuudesta kisasta vain kaksi, Canmoren 20 kilometrin massalähtö ja sprintti, hiihdetään Matintalolle vahvalla perinteisellä hiihtotavalla.

Toiminnanjohtaja ei suostu arvioimaan tarkkaa summaa, paljonko yhden urheilijan kisamatka Canmoreen maksaisi.

– Verrattuna Gomsin kisamatkaan kustannus on 4–5-kertainen, Hämäläinen toteaa.

Ismo Hämäläinen kertoo hiihdon maailmancupin P-Amerikan kiertueesta
Näin Hämäläinen kertoi Pohjois-Amerikan maailmancup-kilpailuista.
Suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtaja, urheiluvalmentaja Ismo Hämäläinen
Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen. Kuva: Berislav Jurišić / Yle

Juttua muokattu 28.1.2024 kello 18:10: Tarkennettu Johanna Matintalon lausuntoa Gomsin kilpailun jälkeen. Matintalo ilmoitti haastattelussa, ettei ”usko mahtuvansa” Pohjois-Amerikkaan matkaavaan joukkueeseen. Jutussa väitettiin aiemmin, ettei Matintaloa valittu mukaan joukkueeseen.