Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Toisesta vaalikierroksesta tulee Pirkanmaalla mielenkiintoinen, povaa vaalitutkija, valtiotieteiden tohtori Jussi Westinen.
Ääniä on jaossa runsaasti, sillä perussuomalaisten Jussi Halla-aho oli suosituin kymmenessä kunnassa ja Punkalaitumen äänestäjät seisoivat keskustan Olli Rehnin takana.
– Ratkaisevaa on se, miten Halla-ahoa ja Rehniä äänestäneet lähtevät nyt liikkeelle.
Kokoomuksen Alexander Stubb keräsi eniten ääniä kahdeksassa kunnassa ja Pekka Haavisto oli voittaja Tampereella, Nokialla, Akaassa ja Valkeakoskella.
Vaikka Haavistoa kannatettiin ensimmäisellä kierroksella eniten vain neljässä kunnassa, hän oli Pirkanmaan suosituin ehdokas. Eroa toiseksi suosituimpaan Stubbiin oli 4 706 ääntä.
Kenen taakse äänestäjät liikkuvat?
Jussi Westisen mukaan Li Andersonia ja Jutta Urpilaista äänestäneet siirtyvät mitä todennäköisimmin Haaviston taakse.
– Haaviston kohdalla mielenkiintoa nostaa hänen valtava menestyksensä Tampereella sekä Akaan ja Valkeakosken seudulla, joissa sosiaalidemokraatit ovat olleet pitkään vahva puolue. Vaikuttaisi siltä, että hän sai näillä alueilla juuri vasemmistohenkisten ääniä.
Aiempien kyselytutkimusten perusteella näyttäisi siltä, että perussuomalaisten kannattajat ryhmittyvät selkeästi Stubbin puolelle. Myös keskustalaisten äänet näyttäisivät kyselytutkimusten mukaan menevän mieluummin Stubbille kuin Haavistolle.
Westinen korostaa, että tähänastisissa kyselyissä sellaisten ihmisten osuus, jotka eivät osaa vielä sanoa kantaansa, on merkittävä.
Hän muistuttaa myös henkilövaalien luonteesta. Vihreät eivät menestyneet eduskuntavaaleissa eikä puolueen kannatus ollut kovin korkealla esimerkiksi Akaassa tai Valkeakoskella. Nyt valitsijayhdistyksen ja vihreiden ehdokas Pekka Haavisto veti äänistä suurimman potin.
Molemmat vaalien toiselle kierrokselle päässeet ehdokkaat joutuvat myös kurottamaan harvaan asuttuun Suomeen ja tuomaan esille, millaista arvomaailmaa he edustavat.
Vaalien voittamiseksi ehdokkaan on saatava myös suurten kaupunkien ulkopuolella asuvat ihmiset äänestämään aktiivisesti.
Viestejä puskaradiosta
Pirkanmaalainen kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.) on tyytyväinen Olli Rehnin vaalitulokseen. Tilanne puolueessa on nyt samanlainen kuin perussuomalaisissa: kumpaa ehdokasta äänestäisi nyt?
Ovaskan omakaan valinta ei ole vielä varma.
– Molemmat ovat tavallaan vaikeita ehdokkaita. Meillä on ihmisiä, jotka eivät halua äänestää kokoomusta eivätkä vihreitä.
Hän toivoo nyt kuulevansa perusteellista keskustelua ulkopolitiikasta ja Suomen tulevaisuudesta Euroopassa.
– Se varmasti ratkaisee, kumpi ehdokkaista pystyy viemään maata eteenpäin ja tuomaan turvaa, kumpaan voi luottaa enemmän.
Tampereen perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja, aluevaltuutettu Lassi Kaleva on tyytyväinen vaalitulokseen. Jussi Halla-aho oli monessa kunnassa suosituin ehdokas.
Kaleva harmittelee vaalituloksen olevan taktisen äänestämisen lopputulos.
– Punavihreän puskaradion viesti oli, että äänestäkää Jussi pois toiselta kierroksella. Siinä he onnistuivat.
Hän tunnistaa, että monella Halla-ahon kannattajalla on vaikeuksia valita Haaviston ja Stubbin välillä. Toisella kierroksella Kalevan oma valinta on selvä.
– Oma ääneni menee Alexander Stubbille. Uskon, että hän pystyy kasvamaan nyt valtionpäämiehen saappaisiin