Riihimäen peruskorjauksen alla oleva uimahalli valmistunee kuluvan vuoden loppuun mennessä. Sen jälkeen tilat kalustetaan ja aloitetaan koekäyttö.
Uimahalli avataan yleisölle tammi-helmikuun vaihteessa 2025. Tarkka päivämäärä selviää myöhemmin.
Isoimmat muutokset ovat allastilassa, jonne tulee iso liukumäki. Lisäksi laajennusosaan tulee uusi poreallas sekä kylmävesiallas ja ulkoilmassa oleva lämminvesiallas.
– Vanhoissa tiloissa tilaussaunan altaaseen tulee nostopohja ja maauimalan käyttäjille rakennetaan sauna, johon pääsee kätevästi maauimalan tasolta, kertoo Riihimäen kaupungin liikuntapäällikkö Markus Rantsi.
Matkauintiallas, opetusallas, vesijumppa-allas ja lasten kahluuallas pysyvät nykyisillä paikoillaan. Kuntosali laajentuu ja saa uudet kalusteet. Puku- ja pesutilojen pinnat uusitaan. Liikuntaesteiset ja muut erityisryhmät saavat allastasolle oman puku- ja pesutilan saunoineen.
Uimahallin tekniikka ja pinnat uusitaan täysin. Hissiä siirretään hieman, ja sillä pääsee jatkossa myös maauimalan tasolle, jonne rakennetaan kesäkäyttöä varten oma sauna.
Uimahallin porttijärjestelmää kehitetään niin, että jatkossa porteista kuljetaan rannekkeilla, joilla lukitaan myös pukukaapit.
Lisäkustannuksia
Ison altaan purkuvaiheessa tuli vastaan asioita, joiden vuoksi alkuperäisestä suunnitelmasta jättää vanhoja kaakeleita paikoilleen luovuttiin. Iso allas kaakeloidaan täysin uusiksi.
Valmistumisaikatauluun kaakeloinnilla ei ole vaikutusta, sanoo Consti Korjausrakentaminen oy:n yksikönjohtaja Jarkko Valta.
– Korjausrakentamisessa on totuttu siihen, että muutoksia tulee yleensä siinä vaiheessa, kun rakenteita avataan ja puretaan. Se aiheuttaa mahdollisesti muutoksia aikatauluun ja kustannuksiin, mutta se on normaalia korjausrakentamisessa.
Uimahallin remontti on Riihimäen kaupungin suurin investointi tänä vuonna. Sille on varattu kuluvalle vuodelle 8,9 miljoonaa euroa, kun kokonaisbudjetti on 15,1 miljoonaa euroa. Lisä- ja muutostöiden aiheuttamat lopulliset kustannusvaikutukset selviävät syksyllä.