Porin kaupunginhallitus saa ensi viikolla eteensä kaupunginjohtajan esityksen Helsinkiin suuntautuvien reittilentojen kilpailutuksesta.
Esityksen mukaan Pori varaisi lentoliikenteelle 1,9 miljoonan euron määrärahan vuosille 2025 ja 2026. Vuodelle 2027 esitetään 500 000 euron suuruista määrärahaa. Porin kaupunginhallitus käsittelee asiaa ensi maanantaina.
Ratkaisu tarvitaan pikaisesti sekä kaupunginhallitukselta että -valtuustolta, koska kilpailutus kestää noin yhdeksän kuukautta ja lennoista on sovittu nykyisen lentoyhtiön, unkarilaisen Budapest Aircraft Servicen kanssa vain vuoden loppuun asti.
Valtio mukaan rahoineen
Tähän saakka kilpailutus on ollut Porin vastuulla. Jatkossa valtio eli käytännössä liikennevirasto Traficom järjestää kilpailutuksen.
Valtion mukaantulon ansiosta Porin oma maksutaakka kevenee kaupunginjohtaja Lauri Innan arvion mukaan ainakin miljoonalla eurolla, eli Pori maksaa jatkossa lennoista enintään kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Valtio on joka tapauksessa lupautunut maksamaan lennoista 1,6 miljoonaa euroa.
Inna kuitenkin korostaa, että lopullisesti Porin kustannukset selviävät vasta kilpailutuksen jälkeen.
Inna on erittäin iloinen siitä, että Poria kohdellaan jatkossa samoin kuin muita kaupunkeja, joissa on maakuntalentokenttä. Muiden kaupunkien lentoja on jo aiemmin kilpailutettu Traficomissa.
Keitä mukaan kilpailutukseen?
Inna odottaa lennoilta hyvää hinta-laatusuhdetta
– Haluan korostaa turvallisuutta ja laatua. Nämä pitää suhteuttaa kasvaneisiin matkustajamääriin ja hintaluokkaan. Traficomilla on siihen asiantuntemus, Inna sanoo.
Inna ei osaa arvioida, voisiko esimerkiksi valtionyhtiö Finnair tulla mukaan Pori-lentojen kilpailutukseen. Finnair lentää kilpailutettuja vuoroja Helsingistä Joensuun, Jyväskylän, Kajaanin, Kokkola-Pietarsaaren ja Kemi-Tornion lentokentille.
Pori–Helsinki-lentojen määrä pysyy todennäköisesti viikkotasolla ennallaan, kymmenessä edestakaisessa vuorossa. Aikatauluihin voi tulla käyttäjien toiveisiin perustuvia viilauksia esimerkiksi perjantain lentoihin.
Juttua muokattu 1.2. klo 12:32: Lisätty kaupunginhallitukselle esitettävien määrärahojen määrät.
Korjattu 12.2., että viimeisen vuoden määräraha on 500 000, ei 50 000 euroa.