Suomenruotsalainen runoilija Peter Mickwitz (s. 1964) huokaisee puhelinlangan toisessa päässä. Hänen runoteoksensa Misslyckad i en uggla (2023) on juuri voittanut Runeberg-palkinnon, ja nyt pitäisi tietää, miten sen nimi kääntyy suomeksi.
– Se on täysin mahdoton kääntää. Jos käyttää sanaa pöllö samalla tavalla kuin ruotsin kielessä, siitä tulee todella pöllö suomeksi, Mickwitz sanoo.
Sanatarkasti kirjan nimi kuuluu: Epäonnistunut pöllössä. Nimi viittaa yhteen kirjan teksteistä, joka Mickwitzin sanoin vain ilmaantui yhtäkkiä, kun hän istui kirjoittamassa.
Runoteoksessa liikutaan syvissä vesissä. Tekstit kuvaavat masennusta, ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä.
Mickwitzillä on niistä omakohtaista kokemusta. Hän on kärsinyt depressiosta jo pari-kolmekymmentä vuotta.
Tekstit eivät kuitenkaan ole omaelämäkerrallisia. Mickwitzille tärkeintä oli tutkia, mitä kielelle tapahtuu masennuksen maailmassa.
– Sellaisessa tilassa maailma tuntuu hyvin vieraalta, ja myös kieli rupeaa käyttäytymään omituisesti ja hulluilla tavoilla.
Kirjoittaminen tuo hyvää oloa
Mickwitz ei ole koskaan kärsinyt tyhjän paperin kammosta, ei edes masennuksen hetkinä. Hänelle kirjoittaminen on aina ollut ilon lähde, myös masennuslähtöisen tekstin tuottaminen on ollut iloinen asia.
Silloin, kun kirjoittaa, Mickwitz kokee voivansa hyvin. Mutta hyvä olo ei jatku kirjoittamisen ulkopuolelle. Siksi hän ei pidä luomistyötään terapiana.
– Kirjoittaminen ei tuota minulle myöskään itseymmärrystä suhteessa masennukseen. Sen sijaan se antaa minulle oivalluksia, toki itsestänikin, mutta ennen kaikkea itseni ulkopuolisesta maailmasta.
Mickwitz on paitsi runoilija myös prosaisti, esseisti ja kääntäjä. Hän toimii lisäksi kirjailijoiden kansainvälisen sananvapausjärjestö PENin Suomen osaston puheenjohtajana.
Mickwitziltä on suomennettu kaksi teosta Lasinen avaruusalus: valikoima runoja (suom. Jyrki Kiiskinen) ja Lyhytproosaa: se mikä avautuu (suom. Kristiina Lähde).
Runoilija keräilee flaamilaista taidetta
Runoilija ymmärtää myös kuvataiteen päälle. Mickwitzilla on kymmenkunta 1500–1600-lukujen flaamilaista maalausta. Ne hän on pystynyt hankkimaan, koska hänen isoisällään Åke Roschier-Holmbergilla oli hyvä vainu.
Vaatimattomista oloista lähtenyt isoisä päätyi menestyksekkääksi asianajajaksi, joka keräsi pienen taidekokoelman.
– Sen keskellä minäkin asuin lapsena useita vuosia, ja se oli erittäin suuri etuoikeus.
Suuri osa kokoelmasta myytiin isovanhempien viimeisinä vuosina, mutta yksi säilyi.
Teos, jonka isoisä oli ostanut 1950-luvulla.
– Tämä kyseinen maalaus, jota kutsuttiin Madonnaksi, oli heille niin tärkeä, ettei sitä myyty. Taulu on attribuoitu taiteilijalle nimeltä Giorgio Gandini (1489–1538), ja hänen uskotaan olleen Correggion oppilas.
Kun Mickwitzin äiti, Unescossa pitkän uran tehnyt Margareta Mickwitz kuoli 2020, Mickwitz peri teoksen sisarensa kanssa.
– Meillä kävi sellainen onni, että Sinebrychoffin taidemuseo osti sen. Päätin käyttää oman puolikkaani rahoista uusiin tauluihin.
Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmassa teos on nimeltään Lepohetki matkalla Egyptiin.
Mickwitz on hankkinut puolikkaallaan alankomaalaisia attribuoimattomia maalauksia. Termi tarkoittaa teoksia, joiden alkuperää tai tekijää ei ole pystytty määrittämään. Näitä nimettömien tekijöiden töitä hän on ostanut nettihuutokaupoista Ruotsista, Belgiasta, Saksasta ja Itävallasta.
Kaupat ovat olleet mahdollisia toisestakin syystä.
– Kukaanhan ei ole enää kiinnostunut mistään, mikä on vanhaa. Tällaista taidetta saattaa saada yllättävänkin edullisesti tällä hetkellä.
Hyvä maalaus on kuin runo
Mikcwitz on kiinnostunut etenkin maisemista. Kirjailija kun on, hän on käsitellyt aihetta teoksessa Skuggorna, alla skuggor: En essä, essäer (2022).
Siinä hän kirjoitti Rubensin maisemamaalauksesta, jossa ihmiset palaavat kotiin peltotöistä. Ruotsiksi sen nimi on Hem från fälten tai Landskapet med den dubbla skuggan.
Teos oli kiehtonut häntä 25 vuotta.
– Pintapuolisesti se näyttää naturalistiselta maisemalta, mutta kun sitä rupeaa katsomaan tarkemmin, siinä on paljon kummallisuuksia. Siinä on muun muassa kaksinkertaiset varjot, eli jossain maalauksen ulkopuolella on kaksi aurinkoa.
Hyvissä maalauksissa on aina enemmän kuin ensisilmäyksillä paljastuu. Siinä ne lähenevät runoutta.
– Hyvä runo kestää sen, että sen lukee vaikka kuinka monta kertaa tahansa. Samoin hyvä kuvataide on jotain, johon voi palata uudelleen ja uudelleen. Se voi olla elämässä läsnä hitaasti ja pitkään.
Peter Mickwitz on suomentanut myös Gunnar Björlingiä. Tässä Kultakuumeen lähetyksessä hän kertoo, miltä 2000-luvun runous näyttää Björlingin Auringonvihreä-teoksen läpi katsottuna.
