Lapin poliisi kertoo tavoittaneensa Etelä-Suomessa etsintäkuulutetun miehen Simossa. Poliisipartio oli lauantaina iltapäivällä kiinnittänyt huomiota Maksniementiellä ajavaan henkilöautoon, johon oli voimassa oleva etsintäkuulutus.
Partio päätti pysäyttää henkilöauton, joten se kytki poliisiautoon hälytys- ja pysäytysvalon. Henkilöauto ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan alkoi nostaa nopeuttaan ja paeta poliisia.
Reilun kolmen kilometrin takaa-ajon jälkeen henkilöauto ajautui mutkassa ulos tieltä. Kuljettajaksi osoittautui kadonneena henkilönä etsintäkuulutettu nuori mies.
Poliisin mukaan nuorukainen ei saanut näkyviä vammoja ulosajossa, mutta häntä käytettiin silti lääkärintarkastuksessa.
Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja niskoittelusta poliisia vastaan.