Pekka Haaviston vaalijulisteet ovat piiritoimistojen tietojen perusteella joutuneet Hämeen vaalipiirissä enemmän ilkivallan kohteeksi kuin Alexander Stubbin. Haavisto on vihreiden tukema valitsijayhdistyksen ehdokas, Stubb kokoomuksen.
Hämeen Kokoomuksen toiminnanjohtajan Pirjo Mäljän mukaan Stubbin vaalimainoksia ei ole tarvinnut juurikaan uusia.
– Piiritoimistoon asti ei ole kantautunut viestejä ilkivallasta eikä lisäjulisteita ole pyydetty, hän kertoo.
Sen sijaan Hämeen Vihreiden toiminnanjohtaja Maija Kranni kertoo, että Haaviston vaalijulisteita on tuhottu riesaksi asti. Ilkivalta on ollut paikoin toistuvaa.
– Esimerkiksi Heinolasta on tullut tietoa, että siellä on jouduttu viemään useita kertoja uusi juliste esille.
Krannin mukaan Heinolassa mainosten rikkomisesta on tehty rikosilmoitus. Se tehtiin heti toisen kierroksen alussa, ensimmäisen kierroksen varsinaisen vaalipäivän jälkeen.
Julisteita on jouduttu vaihtamaan myös Lahdessa. Piirin toiminnanjohtaja sanoo, että välillä tihutyö on kohdistunut kaikkien ehdokkaiden plakaatteihin, välillä vain Haaviston.
Maija Kranni muistuttaa, että vaalimainosten tuhoaminen on rikoslaissa tuomittava teko.
– Se on myös moraalisesti väärin. Koen sen hyökkäyksenä demokratiaa vastaan.
Krannin mukaan Haaviston mainosten kohtelu ei tullut yllätyksenä, ja varajulisteita on tehty huomattava määrä aiempien vaalien kokemusten perusteella. Hän arvioi, että vaalipiirissä on käytävä keskustelua siitä, miten kaikkien mainokset saataisiin säilymään.
– Kun tämä kohdistuu niin systemaattisesti tiettyihin tahoihin vaaleista toiseen, pitää varmasti jokaisessa kunnassa miettiä, mihin näitä julisteita sijoitetaan, jotta tasapuolisuus pystytään turvaamaan.
Vaalimainoksia on tärvelty presidentinvaalien aikana muu muassa Lappeenrannassa, Vaasassa sekä Helsingissä ja Tampereella.