Puolustusvoimien ex-tiedustelupäällikölle puolitoista vuotta vankeutta törkeästä palvelusrikoksesta – salaisia tietoja kotona

Syyttäjä oli vaatinut Puolustusvoimien ex-tiedustelupäällikkö Georgij Alafuzoffille kahden vuoden ehdotonta vankeutta. Alafuzoff säilytti kotona salassa pidettävää materiaalia.

Georgij Alafuzoff vastasi 20. syyskuuta 2023 Helsingin hovioikeudessa syytteeseen törkeästä palvelusrikoksesta.
Georgij Alafuzoff vastasi syytteeseen törkeästä palvelusrikoksesta Helsingin hovioikeudessa 20. syyskuuta 2023. Syytteitä käsiteltiin hovioikeudessa kymmenen päivää. Kuva: Silja Viitala / Yle
  • Marjatta Rautio
  • Jesse Mäntysalo

Helsingin hovioikeus on antanut tuomion poikkeuksellisessa palvelusrikosjutussa, jossa oli syytettynä Puolustusvoimien ja EU:n sotilasesikunnan entinen tiedustelupäällikkö Georgij Alafuzoff.

Hovioikeus tuomitsi Alafuzoffin törkeästä palvelusrikoksesta 1 vuoden 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Hovioikeus katsoi, että Alafuzoff oli käsitellyt ja säilyttänyt virkatehtävissään saamaansa salassa pidettävää ja turvallisuusluokiteltua sotilastiedusteluun liittyvää tietoaineistoa oikeudettomasti kotonaan.

Hovioikeuden mukaan sotilastiedustelun johto- ja esihenkilötehtävissä työskennellyt Alafuzoff oli tehnyt teon erityisen vastuunalaista tehtävää suorittaessaan.

Salassapidettäviä tietoja kotona 30 vuoden ajalta

Hovioikeus katsoi, että teko oli tietoaineiston laatu ja laajuus sekä teon yli kymmenen vuoden kesto huomioon ottaen myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Tekoaika ulottui toukokuusta 2005 aina huhtikuulle 2016, jolloin Alafuzoff jäi eläkkeelle.

Tietoaineistoon sisältyi sekä kansallisten että kansainvälisten sotilastiedustelun toimijoiden laatimia salassa pidettäviä ja turvallisuusluokiteltuja asiakirjoja lähes 30 vuoden ajalta. Osa tiedosta oli tätäkin vanhempia.

Alafuzoffilta takavarikoitu kansallinen tietoaineisto oli yhtä asiakirjaa lukuun ottamatta tekoaikana salassa pidettävää ja turvallisuusluokiteltua.

Georgij Alafuzoff oikeudessa.
Alafuzoff katsoi, ettei tietojen salassapidolle ja turvallisuusluokittelulle ollut perustetta enää vuonna 2016 tai ainakaan takavarikon aikaan vuonna 2018, koska tiedot olivat vanhentuneet, muuttuneet merkityksettömiksi tai olleet julkisuudessa jo muutoin. Kuva: Silja Viitala / Yle

Tietojen paljastumisella isot riskit

Hovioikeus katsoi näytetyksi, että tietoaineistosta olisi voinut paljastua ainakin Puolustusvoimien sotilastiedustelun organisaatioon ja toimintatapoihin liittyviä yksityiskohtia sekä sotilastiedustelun suorituskyvyn kehittymistä ja seurannan kohteita.

– Tietojen paljastumisesta olisi voinut aiheutua pahimmillaan erityisen suurta vahinkoa suojattaville eduille, ja tietojen paljastuminen olisi merkittävästi voinut haitata sotilastiedustelun edellytyksiä toimia tehtävässään, totesi hovioikeus tuomiossaan.

Salassapidettävää tietoa oli paperisten asiakirjojen lisäksi Alafuzoffin tietokoneilla, ulkoisilla kovalevyillä sekä useilla cd-levyillä ja muistitikuilla.

Hovioikeus arvioi Alafuzoffin menettelyn tällaisen tietoaineiston käsittelyssä ja säilyttämisessä olleen erityisen vaarallinen ja riskialtis ja menettelyn osoittaneen suurta piittaamattomuutta.

Oikeus kuitenkin katsoi, että ei ollut syytä epäillä Alafuzoffin kertomusta siitä, että hän oli vienyt tietoaineistoa kotiinsa tarkoituksenaan tehdä kotona töitä.

Hovioikeus lievensi tuomiota tutkinnan keston vuoksi

Hovioikeus katsoi, että ennen lieventämisperusteiden arviointia oikeudenmukainen seuraamus teosta oli 1 vuosi 10 kuukautta vankeutta.

Rangaistusta kuitenkin alennettiin neljällä kuukaudella sillä perusteella, että asian esitutkinta oli valtion vastuulla olevasta syystä viivästynyt kahdella vuodella.

Alafuzoff vaati rangaistuksen alentamista asian saaman julkisuuden vuoksi.

Hovioikeus katsoi, että Alafuzoff oli voinut varautua siihen, että hänen asemassaan toimineen henkilön epäiltyä ja syytettyä rikosta käsitellään julkisuudessa. Julkisuus ei näin ollen ollut sellaista, että se voitaisiin ottaa huomioon rangaistuksen lieventämisperusteena.

Georgij Alafuzoff vastasi 20. syyskuuta 2023 Helsingin hovioikeudessa syytteeseen törkeästä palvelusrikoksesta.
Rikosepäilyt ja oikeudenkäynti ovat saaneet paljon julkisuutta. Oikeus katsoi, että tämä ei ole syy alentaa tuomiota. Alafuzoffia kuvattiin oikeudenkäynnissä 20. syyskuuta 2023. Kuva: Silja Viitala / Yle

Koska rangaistus on alle kaksi vuotta vankeutta, Alafuzoffin sotilasarvoa ei tuomittu menetetyksi. Hän on sotilasarvoltaan kontra-amiraali.

Hovioikeus käsitteli asian Alafuzoffin sotilasarvon vuoksi ensimmäisenä oikeusasteena.

Syyttäjä: Tapauksesta tuli sanaton olo

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe sanoo, että tuomio oli pituutta lukuun ottamatta muilta osin syytteen mukainen.

– Tekohan on aivan ainutlaatuinen, tällaisesta ei ohjaavaa oikeuskäytäntöä ole. Arvioimme, että tuosta pitäisi tulla yli kahden vuoden tuomio, mutta hovioikeus päätyi hieman lyhyempään.

Rappen mukaan rikos on erityinen, koska se on tapahtunut sotilastiedustelun korkeimmassa johdossa eli taholla, jonka pitäisi olla salassa pidettävän tiedon asianmukaisen säilyttämisen ytimessä.

– Kun asia ensi kerran tuli vastaan, tuli sanaton olo, että näinkö näitä salassa pidettäviä asioita meillä hoidetaan, Rappe toteaa.

Rappen mukaan vaadittua lievempi tuomio herättää kysymyksen, voiko tällaiseen rikokseen ylipäätään syyllistyä vielä pahemmin.

Tuomiosta voi valittaa korkeimpaan oikeuteen 30 päivän määräajassa.

Rappe sanoo syyttäjäpuolen pohtivan rauhassa, valitetaanko tuomiosta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe sanoo, ettei vastaavanlaista tapausta ole käsitelty oikeudessa aikaisemmin. Rappe kuvattuna Helsingissä 6. toukokuuta 2022. Kuva: Silja Viitala / Yle

Puolustus: Pitkä prosessi on ollut kärsimys

Georgij Alafuzoffin asianajajan Olli-Pekka Lindellin mukaan hänen päämiehensä ei ole vielä perjantaina puoleen päivään mennessä liiemmin kommentoinut tuomiota.

– Ei hän ole vielä siihen ottanut kantaa. Hän miettii.

Lindell kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että vankeusrangaistus tuomittiin ehdollisena.

– Ainakaan tässä vaiheessa ei ole haluja valittaa [tuomiosta]. Siltä se nyt näyttää, mutta tietysti harkitaan vielä.

Lindell sanoo pitkän prosessiin olleen Alafuzofille kaikkinensa hyvin raskas.

– Kyllä se kärsimys oli ainakin vastaajalle.

Oikeudessa Alafuzoff kiisti törkeän rikoksen ja kertoi vieneensä materiaaleja kotiinsa suoriutuakseen työtehtävistään mahdollisimman hyvin.

Georgij Alafuzoff vastasi 20. syyskuuta 2023 Helsingin hovioikeudessa syytteeseen törkeästä palvelusrikoksesta.
Asianajaja Olli-Pekka Lindell (vasemmalla) ja Georgij Alafuzoff odottivat Helsingin hovioikeuden istuntoa 20. syyskuuta 2023. Kuva: Silja Viitala / Yle

Epäily myös turvallisuussalaisuuden paljastamisesta

Alafuzoffin epäiltiin syyllistyneen myös turvallisuussalaisuuden paljastamiseen luovuttamalla Helsingin Sanomien toimittajalle muistitikulla Puolustusvoimien salaisia tietoja.

Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin Puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta joulukuussa 2017. Helsingin käräjäoikeuden tuomion mukaan artikkeli sisälsi turvallisuussalaisuuksia.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä määräsi juttuun liittyvän tietovuototutkinnan lopetettavaksi Alafuzoffin osalta, joten asia ei edennyt oikeuteen.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, ettei tutkintaa jatkamalla olisi saatu näyttöä turvallisuussalaisuuden tahallisesta paljastamisesta.

Tämä oli päivittyvä uutisjuttu.

Juttua täydennetty 9.2.2024 kello 11.56 syyttäjän ja puolustusasianajajan kommenteilla.