Runoja, kiiltokuvia, Väyrynen ja 007 – turhautuneiden äänestäjien luovuus ei loppunut toisella kierroksella

Esimerkiksi Keski-Suomessa hylättiin toisella kierroksella kolme kertaa enemmän ääniä kuin ensimmäisellä kierroksella.

Äänestyslipuke, presidentin vaalit 2024 toinen kierros, ehdokkaat Alexander Stubb ja Pekka Haavisto.
Joissain hylätyissä äänissä oli tehty Stubbin ja Haaviston äänestysnumeroista yhdistelmiä eli 108 tai 810. Kuvassa ehdokkaiden tiedot äänestyskopissa. Kuva: Jouni Koutonen / Yle
  • Heli Kaski

Hylättyjen äänten määrä yli tuplaantui presidentinvaalien toisella kierroksella.

Vaalien ensimmäisellä kierroksella mitättömiä ääniä annettiin lähes 9 100. Toisella kierroksella hylättyjä ääniä oli koko maassa yli 20 000.

Keski-Suomessa hylättyjen äänien määrä lähes kolminkertaistui. Ensimmäisellä kierroksella annetuista äänistä hylätyksi tuli 332 ääntä. Toisella kierroksella yhteensä 965 äänestyslipuketta on päätymässä mitätöidyksi.

Keski-Suomen vaalipiirilautakunnan sihteeri Mikael Juujärvi kertoo, että ääni mitätöidään, kun äänestyslipukkeessa on esimerkiksi asiattomia merkintöjä, epäselvä tai epäselvät numerot, äänestyslipuke on leimaamaton tai tyhjä.

Ehdokkaita solvattiin, osa ryhtyi runolliseksi

Protestina voi Juujärven mielestä pitää sitäkin, että toisella kierroksella äänestyslipukkeisiin oli kirjattu Haaviston ja Stubbin äänestysnumerojen yhdistelmiä eli 810 ja 108.

– Lipukkeissa oli myös ehdokkaita koskevia arvosteluja tai ääni oli haluttu antaa Paavo Väyryselle, Urho Kekkoselle, Sauli Niinistölle, Sanna Marinille tai kunnon kalamiehelle. Myös 007 eli James Bond oli kirjattu näissäkin vaaleissa joihinkin äänestyslipukkeisiin, kuvailee Juujärvi.

Juujärven mukaan toisella kierroksella äänestyslipukkeissa oli myös aiempaa enemmän runoja, laulun säkeitä ja piirustuksia.

– Lipukkeissa oli graafisia elementtejä ja niissä sanallisia mausteita sekä tarroja, kiiltokuvia tai äänestyslipun väliin taiteltuja viestejä. Ehdokkaita myös arvosteltiin, Haavisto tai Stubbia pidettiin kelvottomana tehtävään ja oli jopa henkilöön kohdistuvia solvauksia.

Juujärvi arvioi, että kasvanut protestiäänien määrä kertoo lähinnä siitä, etteivät presidentinvaaleissa ehdolla olleet miellyttäneet kaikkia äänestäjiä. Tämä näkyy myös siinä, että äänestyslippuihin oli kirjattu ehdokkaita, joka eivät olleet enää toisella kierroksella ehdolla.

– Äänestäjä on ollut turhautunut tai ei ole halunnut äänestää niitä ehdokkaita, jotka olivat toisella kierroksella jäljellä.

Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella hylätty ääni.
Aku Ankka kerää ääniä jokaisissa vaaleissa. Tämä hylätty lipuke on presidentinvaalin ensimmäiseltä kierrokselta. Kuva: Silja Viitala / Yle