Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut Jarmo Makkosen elinkautiseen vankeuteen kahdesta murhasta. Rikokset tapahtuivat Savonlinnan Nojanmaalla tammikuussa 2023.
Makkonen saapui pariskunnan talolle ja ampui ovelle vastaan tulleen miehen haulikolla lähietäisyydeltä. Tämän jälkeen Makkonen tukeutui taloon rikkomalla ikkunan ja surmasi maassa vatsallaan maanneen naisen ampumalla häntä haulikolla niskaan.
Makkonen myönsi syyllisyytensä henkirikoksiiin jo ensimäisissä poliisikuulusteluissa. Hän kertoi tekonsa motiiviksi vanhat kaunat pariskunnan naista kohtaan. He opiskelivat samassa oppilaitoksessa Kuopiossa 1980-luvulla.
Makkonen vihittiin ortodoksiseksi papiksi vuonna 1988. Hän työskenteli pappina Jyväskylän seurakunnassa 1994–1995. Kuopion ja Karjalan hiippakunnasta kerrotaan, että Makkonen ei ole työskennellyt pastorina vuosiin. Tuomion myötä Makkonen menettää pappisvirkansa.
Käräjäoikeus määräsi Makkosen maksamaan 18 000 euroa vahingonkorvauksia, hautauskustannuksia sekä asianajokulut. Rikoksentekoväineenä käytetty haulikko tuomittiin valtiolle menetetyksi.
Tuomio ei ole lainvoimainen. Siihen voi hakea muutosta valittamalla hovioikeuteen.