Salla Poropudas aloitti tammikuun alussa työssä, jossa onnistuminen kuulostaa lähes mahdottomalta. Hän on Vantaan Hakunilan seurakunnan uusi kirkkoherra.
Hakunilassa moni segregaatioon eli alueiden eriytymiseen liittyvä tunnusluku on poikkeuksellisen korkea. Vieraskielisten suuri määrä, alhainen koulutustaso, korkea työttömyysaste ja pieni äänestysprosentti ovat yhdistelmä, joka tekee alueesta varsin erityislaatuisen.
Myös kirkkoon kuuluvien osuus on Hakunilan seurakunnan alueella koko Vantaan pienin, noin 42 prosenttia. Luku on pienimpiä myös koko maan mittakaavassa.
Tällaisessa toimintaympäristössä Poropudas tekee työtään, jonka ydintehtävä on houkutella seurakunnan toimintaan mukaan muualta muuttaneita ja muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvia.
Valtaosan elämästään Hakunilassa asunut Poropudas on koulutukseltaan filosofian tohtori ja teologian maisteri. Vapaa-ajallaan hän on penkkiurheilua rakastava hieman alle 50-vuotias perheenäiti, mutta millaisilla ihmeteoilla uusi kirkkoherra aikoo seurakuntaansa paimentaa?
Hakunila muuttui 2000-luvulla
Hakunilan keskusta-alue näyttää pääosin samalta kuin 1980-luvun alussa, Salla Poropudaksen lapsuudessa.
Rapistuneen ostoskeskuksen uudistamista on suunniteltu jo parikymmentä vuotta, mutta asia junnaa edelleen paikallaan. Keskustan kerrostalot ovat pääosin 1970-luvulta, tosin ihan viime vuosina alueelle on tehty jonkin verran myös uusia taloja.
Suurin Hakunilaa koetellut muutos on ollut kansainvälistyminen: vielä 2000-luvun alussa Hakunilan suuralueella yli 90 prosenttia asukkaista puhui äidinkielenään suomea. Nyt luku on hädin tuskin 60 prosenttia.
Poropudas näkee kehityssuunnan myönteisenä haasteena.
– Täällä on paljon ihmisiä erilaisista taustoista. On muihin uskontoihin kuuluvia ja uskonnottomia. Tilanne asettaa positiivisen haasteen: se kutsuu meitä pohtimaan, miten voimme yhdessä toimia tämän alueen hyväksi.
Tavoite: lisää isosia rippikouluihin
Poropudas vaikuttaa kääntävän mielellään uhkakuvat mahdollisuuksiksi. Hakunilan vieraskielisten määrää, alhaista koulutustasoa ja korkeaa työttömyysastetta hän luonnehtii asioiksi, jotka ohjaavat kirkkoherran työtä tiettyyn suuntaan.
– Esimerkiksi tietyt köyhyyteen liittyvät asiat ovat tällä alueella melko näkyviä, mutta se oikeastaan vain vahvistaa meidän tehtävää ja sitä, kuinka voimme tukea ja auttaa ihmisiä. Meidän on helpompi priorisoida omaa toimintaa.
Tämän päivän työelämässä onnistumista mitataan pääsääntöisesti numeroilla. Poropudas sanoo keskeiseksi tavoitteekseen kirkkoherrana alueen yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemuksen lisäämisen. Miten tällaisen tavoitteen onnistumista mitataan?
– On tietenkin tärkeää, että saadaan lisää ihmisiä mukaan, mutta pelkän kirkkoonkuulumisprosentin tarkasteleminen ei kerro paljoa. Erilaisiin toimintoihin voi kuitenkin laittaa selkeitä tavoitteita, vaikka siihen että saataisiin lisää isosia rippikouluihin.
Yhteisöllisyyden lisäämiseen ja kirkkoon kuuluvien määrään liittyy olennaisesti myös kysymys, joka on jakanut ja repinyt kirkkoa näkyvästi jo vuosikymmenten ajan. Kirkolliskokous ei hyväksy samaa sukupuolta olevien vihkimistä, mutta esimerkiksi Helsingin hiippakunnassa, johon Hakunilakin kuuluu, asiaan suhtaudutaan hyväksyvästi.
Poropudas ei ole vihkinyt yhtäkään sateenkaariparia, mutta sanoo olevansa tähän pyydettäessä valmis.
– Kirkon tehtävä on kuitenkin palvella kirkon jäseniä seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.
Sama perusajatus pätee myös äidinkieleen ja ihonväriin, mutta vaikka asuinalueeseen ja sen ihmisiin suhtautuisi kuinka avoimesti ja myötämielisesti, tehtävässä onnistuminen vaikuttaa ulkopuolisen silmin kaikelta muulta kuin helpolta. Siksi täytyy kysyä vielä kerran: miksi Poropudas halusi Hakunilan kirkkoherraksi?
Hän sanoo tehneensä aiemmin paljon töitä johtamisen ja työyhteisökysymysten parissa ja haluavansa nyt itsekin kantaa kortensa kekoon.
– Samalla voin myös oppia johtamista ja saan palata seurakuntatyöhön, joka tuo minulle paljon iloa. Onnistuminen mitataan loppujen lopuksi käytännön tekoina. Otan tähän mielelläni ideoita vastaan.