Lappeenrannan Sammon ammattiopiston oppilaat ovat saaneet tänä aamuna olla kekseliäitä päästäkseen kouluun.
Auto- ja kuljetusalan työntekijöiden lakko pysäytti seutuliikenteen Lappeenrannan, Imatran ja Joutsenon alueella.
Lähiliikenne lähikunnista Lemiltä, Savitaipaleelta ja Luumäeltä ajetaan normaalisti. Epävarmuus vuorojen toteutumisesta sai kuitenkin jotkut ammattikoulun oppilaat turvautumaan tuttujen antamiin kyyteihin.
Levyseppähitsaajaksi opiskeleva Onni Vainikka sai aamulla kyydin kouluun tyttöystävänsä isältä. Takaisin kotiin oli tarkoitus palata oman isän kyydissä. Vainikan mukaan hänen luokkatoverinsa joutui jäämään tänään kotiin, koska ei päässyt lakon takia Lappeenrannan Kivisalmesta kouluun ollenkaan.
”Kurittaa aina samoja oppilaita”
Lakko on keskeyttänyt myös osan koulukyydeistä. Lappeenrannan Kesämäen koulussa arviolta 20 ja Joutsenon koulussa jopa 40 yläasteen oppilasta on joutunut jäämään kotiin.
Kesämäen koulun rehtori Petri Huovila pahoittelee sitä, että kuljetusalan lakot vaikuttavat aina samojen oppilaiden koulunkäyntiin.
– Tämän lakon vaikutukset poissaoloihin ovat pieniä verrattuna esimerkiksi korona- ja influenssaepidemioiden aiheuttamiin. On kuitenkin kurjaa, että lakot rokottavat aina näitä samoja oppilaita, Huovila sanoo.
Edellisen kerran kuljettajat lakkoilivat perjantaina 2. helmikuuta. Lakko jatkuu vielä huomisen ajan.
Bussien liikennöintiä voi seurata reaaliajassa Sähköisessä reittioppaassa.