Valtaosa kaukojunista kulkee tänään normaalisti – Porin ja Tampereen välillä junaliikenne on edelleen seis

Porin ja Tampereen välillä ei ole tällä viikolla kulkenut ollenkaan matkustajajunia.

Sm2-mallinen O-lähijuna Kouvolan rautatieasemalla.
VR on tiistaista lähtien korvannut kaikki Porin ja Tampereen väliset junavuorot busseilla. Arkistokuva. Kuva: Antro Valo / Yle
  • Lore Korpelainen

VR korvaa kaikki Porin ja Tampereen väliset junavuorot linja-autokyydeillä myöstänään perjantaina.

Myös lauantaina valtaosa junavuoroista korvataan busseilla.

Porin ja Tampereen välillä ei ole tällä viikolla kulkenut ollenkaan matkustajajunia.

VR joutui tiistaina turvallisuussyistä pysäyttämään koko kaukojunaliikenteen paikallisen ratavaurion vuoksi. Keskiviikkona osa vuoroista oli peruttu ja osa korvattiin bussikyydeillä. Maanantaina Rautatiealan Unionin ja JHL:n poliittinen lakko pysäytti junaliikenteen koko maassa.

VR peruu yksittäisiä vuoroja myös tulevien viikkojen aikana, kunnes kaikki kaluston korjaukset on saatu tehtyä.

Lisätietoja perutuista tai linja-autolla korvatuista vuoroista löytyy VR:n verkkosivuilta vr.fi:stä ja junaliikenne.nyt-sivustolta.