Metsänhoitoyhdistyksen mukaan Lapin puukaupassa on hyvät näkymät.
Lappilaisten metsänomistajien odotuksia nostavat metsä- ja sahateollisuuden investoinnit ja puun vahva kysyntä.
– Metsä Groupin investointi Kemiin, Veljekset Vaaran ja Tervolan saha ja höyläämön investoinnit Tervolassa, Keitele Groupin investointi Kemijärvellä sekä Junnikkalan sahan iso investointi Oulussa vaikuttavat kaikki Lapin puukauppaan myönteisesti, kommentoi johtaja Annakaisa Heikkonen MHY Metsä-Lapista.
Metsänhoitoyhdistyksen mukaan kilpailu Pohjois-Suomen puusta on lisääntymässä investointien päästessä täyteen vauhtiin kuluvan vuoden aikana.
– Puukauppa on tammikuulta jo aktivoitunut, koska kaikille puutavaralajeille on kysyntää ja keskihintataso on parantunut myös syrjäisemmillä alueilla muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna, kirjoitetaan metsänhoitoyhdistyksen tiedotteessa.
Metsänhoitoyhdistyksen mukaan Lapissa on kasvanut erityisesti energiapuun merkitys.
Yksityisten metsänomistajien myynti kasvoi viime vuonna
Yksityiset metsänomistajat myivät Lapissa viime vuonna noin 1,7 miljoonaa kuutiometriä puuta. Se on noin 300 000 kuutiota edellisvuoden määrää enemmän.
Viime vuoden kantorahatulot selviävät keväällä.
Vuonna 2022 yksityisten metsänomistajien kantorahatulot olivat Lapissa yli 84 miljoonaa euroa. Luvussa on mukana metsänomistajien puukaupasta saama tulo puun korjuun ja kuljetusten jälkeen
Hakkuita voidaan lisätä
Luonnonvarakeskuksen ennakkotiedon mukaan valtion ja yksityismetsien hakkuukertymä Lapissa oli viime vuonna 4,925 miljoonaa kuutiota.
Lapissa puuston vuotuinen kasvu on 11,7 miljoonaa kuutiota.
Luke on arvioinut, että Lapissa on mahdollisuus lisätä hakkuumääriä vuoteen 2025 ulottuvalla tarkastelukaudella yhteensä noin 1,7 miljoonaa kuutiometriä verrattuna vuoden 2021 hakkuumääriin.
Tuolloin Lapin metsistä korjattiin 4,915 miljoonaa kuutiometriä puuta.
Lapin 9,3 miljoonan hehtaarin maapinta-alasta metsätalouden ja puuntuotannon piirissä on vajaat 3,7 miljoonaa hehtaaria, josta yksityisten omistuksessa on puolet.
Myös luontoarvoihin kiinnitetään huomiota
Lapissa on käynnistymässä MTK:n Luontoarvomarkkinoilta lisäarvoa Lappiin -hanke, jossa ovat mukana myös metsänhoitoyhdistykset.
Hankkeen yhtenä tavoitteena on edistää monimuotoisuuden turvaamista niin, että se on maanomistajalle kannustavaa ja taloudellisesti kannattavaa.
– Yksi konkreettinen esimerkki tästä on jo toteutunut Inarin yhteismetsän ekologisen kompensaation kauppa, jossa kaivosyhtiö osti vanhaa metsää luontohaittojen hyvittämiseksi, Heikkonen kertoo.