Päivät kotona kulkevat tutulla kaavalla. Jerry Hurvi, 30, keittää kahvia, syö aamupalaa ja pesee hampaat. Sitten hän saattaa nukkua.
Päivällä nuori mies ruokailee, katsoo televisiota, selaa puhelinta, tekee sudokuja, kuuntelee äänikirjoja ja kirjoittaa riimejä.
42 neliön yksiössä hän on asunut jo useamman vuoden.
Hurvi viettää siellä kuusi päivää viikosta. Yhtenä päivänä hän poistuu kotoaan ja viettää muutaman tunnin vaikeavammaisten päivätoiminnassa.
– Siellä käyminen tuo sisältöä tähän tyhjyyteen.
Hurvilla on MS-tauti. Se vaikuttaa hänen liikunta- ja toimintakykyynsä sekä muistamiseen ja puhumiseen. Lisäksi hänellä on näkövamma, jonka myötä hän ei näe tarkasti lähelle eikä kauas.
Hurvilla on yksi kaveri, jota hän näkee kuukausittain. Muutamaa kaveria hän näkee noin kerran vuodessa. Muita ystäviä ei enää ole.
Hurvi uskoo, että kyse on siitä, ettei hän voi tehdä samoja asioita kuin ennen.
– Kaverit sanoivat, että he eivät pääse baariin, jos olen mukana. Silloin ajattelin, että mitä jos en sitten ole mukana, niin pääsette baariin.
Kotona käyvät säännöllisesti hänen avustajansa ja vanhempansa. Äiti tuo hänelle usein ruokaa kotiin ja käy säännöllisesti myös yökylässä.
– Olen läheisin äitini kanssa.
Yle kysyi nuorilta kokemuksia kotiin eristäytymisestä. Vastauksia tuli kymmeniä. Monella vastaajista on taustallaan mielenterveysongelmia, yksinäisyyttä tai sosiaalisten tilanteiden pelkoa.
Jerry Hurvi on yksi vastaajista.
Hän tuntee kotiin jäämisestään tyhjyyttä ja yksinäisyyttä, mutta toisaalta koti on hänelle myös turvallinen tila.
– Siksi on minun mielestä parempi, että pysyn kotona kuin lähden ulos.
Erilaista arkea parikymppisenä
Kymmenen vuotta sitten Jerry Hurvin elämä oli toisenlaista.
Silloin hänellä oli paljon kavereita. Hurvi harrasti skeittausta, breikkausta, kitaralla soittamista, parkouria ja räppäämistä. Hänen yksi haaveensa oli päästä esiintymään.
– Minulla oli unelmia, mutta ne kaikki menivät.
Hän sairastui noin 20-vuotiaana ja oli silloin vielä töissä.
– Nykyään en pysy edes omien sanojeni perässä. Näkö ja muisti eivät toimi.
Hurvi on koulutukseltaan lähihoitaja ja hän työskenteli henkilökohtaisena avustajana. Työnteon hän joutui lopettamaan noin viisi vuotta sitten.
Työkyvyttömyyseläke oli helpotus, mutta toisaalta se aiheutti myös pettymyksen tunteita.
– Kyllähän sitä haluaa kantaa oman kortensa kekoon yhteiskunnassa, mutta se mahdollisuus evättiin minulta.
Yksinäisyys leimaa
Suomessa on yhä enemmän nuoria, jotka kokevat muiden kohtaamisen vaikeaksi eivätkä esimerkiksi mene kouluun. Ilmiötä on kutsuttu ”komeroitumiseksi”.
Helsingin kaupungin etsivän nuorisotyön yksikön päällikkö Mikael Metsälä kertoo, että ”komeroituneiden” nuorten määrä on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana. Tarkkoja lukuja ei kuitenkaan ole.
Etsivän nuorisotyön asiakkaina Helsingissä on vuodessa noin 1 200 syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta. Näistä kolmanneksella eli noin neljälläsadalla on vaikeuksia poistua kotoaan. Kotiin jääminen näkyy nuorilla eri tavoin.
”Komeroitumisesta” ei Metsälän mukaan puhuttu korona-aikana.
– Siitä on tullut yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpää ja tilanne on jäänyt päälle koronan jälkeen.
Metsälän mukaan yleisimmät syyt ”komeroitumiselle” ovat mielenterveysongelmat, yksinäisyyden kokemukset ja koulukiusaaminen. Kotiin eristäytymistä esiintyy yhtä lailla miehillä ja naisilla.
– Kun ei pysty hoitamaan välttämättömiä asioita kodin ulkopuolella ja koulunkäynti tai työssäkäynti ei onnistu, niin onhan se siinä vaiheessa huolestuttavaa.
Metsälä kertoo, että kotiin jääviä nuoria jää myös näkymättömäksi etsivälle nuorisotyölle.
Tällaisista nuorista ei ole havaintoa, missä he ovat.
Jerry Hurvin mielestä ahneus on lisääntynyt huolestuttavasti. – Minusta tuntuu, että ihmiset ovat itsekeskeisempiä. Raha ratkaisee.
Metsälä näkee tärkeänä sen, että mielenterveysongelmiin ja yksinäisyyteen suhtauduttaisiin vakavasti. Palveluihin pääsyn pitäisi myös tapahtua saumattomasti. Nyt näin ei usein ole.
– Jos puhutaan yksinäisyydestä, nuorille aikuisille pitäisi olla paikkoja, missä he voisivat tavata muita nuoria päihteettömästi muualla kuin baareissa.
Diakonissalaitoksen Vamos auttaa 16–29-vuotiaita syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ympäri Suomen.
Vamoksen palvelualuejohtaja Leena Mannosella on tuntuma, että ”komeroituneiden” nuorien määrä on lisääntynyt vuoden aikana. Tähän yksi syy on pitkät mielenterveysjonot. Tällaisia nuoria Vamos tavoittaa vuositasolla satoja.
– Koti on turvapaikka mutta yksinäisyys tekee kotona olemisesta raskasta.
Luullaan humalaiseksi
Jerry Hurvi kertoo, että häntä hävettää kulkea ulkona rollaattorin kanssa.
Hurvin askeleet eivät pysy suorassa MS-taudin takia.
– Minulle on sanottu, että ”mene kotiisi nukkumaan pääsi selväksi”, vaikka en olisi ottanut mitään.
Hurvin mielestä kyse on eriarvoisuudesta. Ongelma on se, että vastaantulijat ovat jo tehneet johtopäätöksensä etukäteen.
– He maalaavat piruja seinille ennen kuin edes kysyvät, tarvitsenko apua.
Moni asia, joka on muille helppoa ja päivänselvää, tarkoittaa Hurvin kohdalla vaivannäköä.
– Joillekin esimerkiksi kävely on itsestäänselvyys. Itse kävelen kuin humalainen tai pitelen seinistä kiinni.
Toivoaan parempaan huomiseen Hurvi ei ole silti menettänyt. Hän ei näe luovuttamista vaihtoehtona. Riimien kirjoittaminen tuo hänelle lohtua.
Aiheet liittyvät ilmastonmuutokseen ja ovat yhteiskunnallisia. Esimerkiksi nuorten hyvinvoinnista ei hänen mielestään puhuta tarpeeksi, eikä heiltä saisi leikata.
– Näen, että lapsissa ja nuorissa on tulevaisuuden toivo.