Ennätysmäärä yrityksiä lopetti toimintansa viime vuonna pääkaupunkiseudulla, arvioi Helsingin seudun kauppakamari Tilastokeskuksen alkuvuoden lukuihin perustuen.
Arvion mukaan vuonna 2023 pääkaupunkiseudulla toimintansa lakkautti 9 450 yritystä.
Pääkaupunkiseudulla lopettaneita yrityksiä olisi siten 17 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna 2022. Luvuissa ei ole huomioitu alkutuotantoa ja kiinteistöalan yrityksiä.
Pääkaupunkiseudun yritykset muodostavat noin 27 prosenttia koko Suomen yrityskannasta, kun alkutuotantoa ja kiinteistöalaa ei huomioida.
Helsingin seudun kauppakamarin neuvontatiimin johtaja Marko Silen pitää huolestuttavana etenkin kaupan alan yritysten määrän vähenemistä.
– Pääkaupunkiseudun elinvoima on laskusuunnassa, hän toteaa.
Silenin mukaan mukaan trendi kertoo kahdesta asiasta.
– Elämme taloudellista laskusuhdannetta, joten ei ole yllätys, että yrityksiä lopetetaan enemmän. Taustalla isompi trendi on myös se, että yritystoimintaa osataan nykyään hallitummin ajaa alas, ettei se yhtäkkiä pääty konkurssiin.
Hänen mukaansa yritysten lopettamisia on yli kymmenkertainen määrä koko maassa konkurssien määrään verrattuna.
Tilastokeskuksen tilastojen mukaan vuoden 2022 vuoden tammikuusta vuoden 2023 syyskuuhun eniten yrityksiä lopetettiin ammatillisen ja teknisen toiminnan alalla. Tämä oli 24 prosenttia kaikista lopettaneista yrityksistä.
Toiseksi eniten, 16 prosenttia, yrityksiä lopetti koulutus- ja henkilöpalvelujen toimialalla, ja kolmanneksi eniten, 10 prosenttia, rakennusalalla.
Kauppakamarin mukaan pääkaupunkiseudun yritysten osuus koko Suomen yrityskannasta on kasvanut tasaisesti vuodesta 2013, jolloin se oli 24 prosenttia.