”Kuin menneisyyden aave” – tutkijat löysivät sammakkonaamaisen kilpikonnan Intiasta

Äärimmäisen uhanalaista ja salaperäistä lajia uhkaa sukupuutto. Ihmiset tuhoavat konnien elinympäristöä ja tappavat niitä lihan vuoksi.

Kilpikonna hiekalla.
Tutkijat pääsivat muun muassa seuraamaan naaraan munimista. Kuva: Jeffrey Schwilk / AOP
  • Jaakko Mannermaa

Kaakkois- ja Etelä-Aasian jokivarsissa elävä harvinainen kilpikonna on viime vuosina esiintynyt lähinnä huhuissa. Nyt niitä on vihdoin löytynyt Chandragirijoelta Intiasta.

– Havainnot ovat olleet niin niukkoja, että kilpikonna on vaikuttanut menneisyyden aaveelta, kertoo tohtori Francoise Cabada-Blanco Portsmouthin yliopistosta tiedotteessa.

Tutkijat pääsivät konnan jäljille kyselemällä ihmisiltä, jotka asuvat Keralan osavaltiossa Intian lounaisosassa. Kyläläiset johdattivat tutkijat paikkoihin, joista löytyi kilpikonnien lisäksi munia ja munimispaikkoja.

Cantorin pehmeäkuorinen jättiläiskilpikonna (Cantor's Giant Softshell Turtle, Pelochelys cantorii) on Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton mukaan äärimmäisen uhanalainen. Luokituksen seuraava pykälä tarkoittaa, että laji on säilynyt ainoastaan tarhattuna, viljeltynä tai luontoon palautettuna.

Kilpikonnien kanta on kutistunut ennen kaikkea elinympäristön tuhoutumisen takia. Lisäksi paikalliset tappavat niitä saadakseen lihaa syötäväksi.

Tutkijat pelastivat munia tulvivista pesistä

Jopa kaksimetriseksi kasvava Pelochelys cantorii tunnetaan myös nimellä sammakkonaamainen pehmeäkuorinen kilpikonna. Sen salaperäiset elintavat ovat kiehtoneet tutkijoita jo pitkään.

Nyt ”sammakkonaaman” arvoitukset alkavat aueta. Tutkijat pääsivät todistamaan naaraan munimista, ja lisäksi he pelastivat munia tulvan täyttämistä pesistä.

Tällä hetkellä ryhmä tutkijoita ja luonnonsuojelijoita työskentelee Keralassa kilpikonnien hyväksi. Eläimille rakennetaan hautomoja ja kasvattamoja yhdessä paikallisten kanssa, minkä toivotaan toimivan esimerkkinä uudenlaiselle luonnonsuojelulle.

Tutkijat raportoivat havainnoistaan Oryx-julkaisussa.