Toiselta sijalta päätöskierrokselle lähtenyt Sami Välimäki nousi neljän lyönnin takaa-ajoasemasta jaetulle kärkipaikalle Jake Knappin kanssa, mutta taipui takaysin taistelussa kahdella lyönnillä kilpailun voittaneelle, tuloksen -19 tehneelle yhdysvaltalaiselle.
Välimäki nousi jaetulle kärkipaikalle ensi kertaa Knappin kanssa 7. väylällä, kun suomalainen teki korttiinsa upean eaglen par-nelosella.
Nokialaisen birdie väylällä 12 nosti hänet vielä toisen kerran jaetulle johtopaikalle, mutta sen jälkeen suomalaisen lyönti takkuili ajoittain, eikä Knapp puolestaan epäonnistunut omissa tiukoissa paikoissaan.
Huonosti päätöskierroksen aloittanut Knapp, 29, pelasi neljännen kierroksen par-tuloksella, Välimäki -2:lla. Kärkikaksikko pelasi sunnuntaina huonoimman kierroksensa kilpailussa.
Voittaja kuittasi kilpailusta yli 1,4 miljoonaa dollaria. Toiseksi sijoittuneelle, tuloksen -17 tehneelle Välimäelle kertyi palkintorahaa yli 800 000 dollaria. Koko viime kaudelta Välimäki tienasi palkintorahaa 1,6 miljoonaa euroa.
Kilpailussa kolmanneksi yltäneet Yhdysvaltojen Justin Lower, Saksan Stephan Jäger ja taiwanilainen C.T. Pan pelasivat yhteistuloksen -14.
PGA Tour eli PGA-kiertue on pääosin Yhdysvalloissa pelattava maailman arvostetuin ja korkeatasoisin golfkiertue.
Ensimmäistä kauttaan PGA Tourilla pelaava Välimäki on nyt pelannut tällä kaudella viisi kilpailua. Näistä kolmessa viimeisessä hän on päässyt jatkokierroksille. Meksikon sijoitus on Välimäen tähänastisen PGA-uran paras.
Matilda Castren on juhlinut naisten PGA-kiertueen voittoa kesällä 2021.