Pohjois-Suomen alueen syyttäjät ovat nostaneet syytteet 77 törkeästä ihmiskaupasta Polarica marjanhankinta oy:n entistä toimitusjohtajaa Jukka Kristoa vastaan. Myös hänen thaimaalainen liikekumppani Kalyakorn Phongphit sai syytteet samassa asiassa 77 törkeästä ihmiskaupasta. Näin kertoo Syyttäjälaitoksen tiedote tänään maanantaina.
– Syyte koskee thaimaalaisia marjanpoimijoita, jotka on saatettu luonnonmarjojen keräämistä sisältävään pakkotyöhön ja muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin. Epäillyt rikokset on tehty vuonna 2022 eri puolilla Suomea. Asianomistajat on rekrytoitu Thaimaassa.
Epäillyt ovat kiistäneet syyllisyytensä.
Yhden rikoksesta epäillyn osalta tehtiin päätös syyttämättä jättämisestä. Tämä rikoksesta epäilty oli työskennellyt yrityksessä vuonna 2022, ja häntä epäiltiin esitutkinnassa avunannosta 77 törkeään ihmiskauppaan. Syyttäjän mukaan näyttöä avunannosta ei kuitenkaan löytynyt riittävästi.
Soraista koskeva syyteharkinta kesken
Kokonaisuuden yhdessä haarassa on epäiltynä myös työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) korkeana virkamiehenä marjalain valmisteluun osallistunut hallitusneuvos Olli Sorainen.
Häntä epäillään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä.
Poliisin mukaan esitutkinnassa selvitettiin, millaisia etuja virkamies on mahdollisesti pyytänyt ja onko näillä eduilla voinut olla vaikutusta viranomaistoimintaan mukaan lukien lainvalmistelu.
Soraista koskeva syyteharkinta on vielä kesken. Sorainen on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.
Lahjus- ja virkarikoshaarassa on epäiltynä kaksi ihmistä.