RS-virus on taas vienyt vauvoja sairaalaan ja jopa tehohoitoon eri puolilla Suomea. Esimerkiksi viime perjantaina Yle kertoi, että Pohjois-Savossa on nyt erittäin paljon RS-viruksen aiheuttamia infektioita. Myös Keski-Suomessa tilanne on vaikea.
Ylilääkäri Leif Lakoma Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanoo, että RS-virusta on liikkeellä koko maassa. Tilanne on kuitenkin helpompi kuin esimerkiksi vuosi sitten.
Hänen mukaansa aiemmin oli niin, että joka toinen talvi tuli vähän pienempi ja joka toinen talvi vähän suurempi RS-virusepidemia.
– Koronapandemia kuitenkin sotki tämän aikataulun, ja kahtena edellisenä talvena on ollut iso epidemia. Nyt se näyttäisi jäävän vähän pienemmäksi ainakin tämänhetkisten lukujen valossa.
Viime vuonna RS-virustapauksia oli lokakuun alusta helmikuun 26. päivään mennessä todettu laboratoriossa 6 793. Tänä vuonna luku on samalla ajanjaksolla 4 254.
Lakoma mukaan luvut eivät kerro RS-virusinfektioiden todellista määrää. Kyse on pelkästään jäävuoren huipusta, sillä yleensä vain lasten tartunnat varmistetaan laboratoriossa.
Suurin riski vakavalle taudille on alle kolmen kuukauden ikäisellä. Tauti voi aiheuttaa vakavan tulehduksen keuhkoputkissa, mikä johtaa limaisuuteen ja hengitysvaikeuksiin.
Norovirustakin liikkeellä
– Nyt vaikuttaa siltä, että tahti on hidastumaan päin, Lakoma sanoo RS-viruksesta.
Hän muistuttaa, että RS-virus leviää pisara- ja kosketustartuntana, joten hyvä käsihygienia on tärkeää.
– Jos on oireinen, niin ei kannata olla muiden eikä varsinkaan kaikkien pienimpien lasten kanssa tekemisissä.
Moni on kärsinyt viime aikoina myös noroviruksesta.
– Norovirusta varmistetaan laboratoriossa vieläkin harvemmin kuin RS-virusta, joten on vaikea sanoa siitä mitään tarkasti. Sitä on paljon liikkeellä, ja voi olla, että epidemian huippu on jo saavutettu, Lakoma arvioi.