Oulun yliopiston tutkimus osoitti, että varhaiset vaihdevuodet liittyvät naisten keskimääräistä heikompaan työkykyyn 46 vuoden iässä. Väitöskirjatutkija, lääketieteen kandidaatti Tiia Saarisen tutkimus on kansainvälisesti ensimmäinen, joka tarjoaa väestötasoista tietoa varhaisen menopaussi-iän yhteydestä työstä poissaoloihin.
– Aikaistuneiden vaihdevuosien merkitystä on ylipäänsä tutkittu työelämään osallistumisen näkökulmasta hyvin vähän. Havaintomme sekä työttömyyden että työkyvyttömyyden riskistä näillä naisilla on siksi merkittävä, toteaa Saarinen Oulun yliopiston tiedotteessa.
Tutkimusaineisto pohjautuu Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntyneiden naisten 46-vuotistutkimukseen. Siinä 13 prosenttia naisista luokiteltiin vaihdevuosiin siirtyneiksi. Tiedot tutkittujen naisten hormonikorvaushoidon lääkeostoista sekä työkyvyttömyys- ja työttömyyspäivistä kerättiin Kelan ja Eläketurvakeskuksen rekistereistä.
Tutkimukseen osallistui lähes 2700 naista.
Enemmän työkyvyttömyyspäiviä
Tutkimuksessa havaittiin, että naiset, jotka olivat siirtyneet vaihdevuosiin 46 vuoden ikään mennessä, arvioivat työkykynsä alentuneeksi 40 prosenttia useammin kuin vertailuryhmään kuuluvat naiset.
Kahden vuoden seurannassa vaihdevuosiin siirtyneille naisille kertyi keskimäärin 9 prosenttia enemmän työkyvyttömyyspäiviä ja 16 prosenttia enemmän työttömyyspäiviä verrattuna vertailuryhmään.
Seitsemän vuoden seurannassa työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 5,6 prosenttia vaihdevuosiin siirtyneistä naisista, kun vastaava luku vertailuryhmässä oli 3,3 prosenttia.
Suomessa naisten menopaussi-ikä on keskimäärin 51 vuotta. Vaihdevuodet tarkoittavat ajanjaksoa, jolloin munasarjojen toiminta heikkenee ja kuukautiset lopulta päättyvät.
Estrogeenitasojen laskuun liittyy noin 80 prosentilla naisista oireita, kuten kuumia aaltoja ja unihäiriöitä. Lisäksi sydän- ja verisuonisairauksien riski kasvaa vaihdevuosien myötä. Menopaussia pidetään varhaisena, jos se ilmenee ennen 45 vuoden ikää.
Juttua muokattu 29.2.2024 kello 12.05: Poistettu alkuperäisen tutkimustiedotteen virheelliset aikamääreet, joissa kerrottiin vaihdevuosiin siirtyneiden naisten työkyvyttömyyspäivien kestoista kuukausissa.