Ministeriö ehdottaa, että hallitus leikkaisi museoilta, teattereilta ja orkestereilta 3,3 miljoonaa euroa

Kulttuuriministeri Sari Multala yllätti tammikuussa kertomalla, että hän etsii leikattavaa valtionavustusten lisäksi VOS-verkostosta.

Ylhäältä otettu kuva orkesterista mustaa lattiaa vasten. Soittajat ovat puoliympyrän muodossa. Heidän edessään jonglööri ja etualalla renkaita ja keiloja.
Hallitus leikkaisi tuoreen ehdotuksen mukaan valtionosuusjärjestelmän piirissä olevilta taidelaitoksilta, muun muassa kaupunginorkestereilta. Kuva: Joensuun kaupunginorkesteri
  • Mattias Mattila

Valtiovarainministeriö ehdottaa, että hallitus leikkaisi ensi vuonna esittävän taiteen ja museoiden valtionosuuksista 3,3 miljoonaa euroa.

Leikkaukset koskisivat Suomen laajaa, valtionosuusjärjestelmän (VOS) piirissä olevaa teattereiden, orkestereiden ja museoiden verkostoa. Verkostoon kuuluu muun muassa lukuisia kaupunginteattereita, -museoita ja -orkestereita.

Jo aiemmin oli tiedossa, että kulttuurin ja taiteen määrärahoista leikataan yhteensä 4,3 miljoonaa euroa vuonna 2025, mutta nyt säästötoimet alkavat hahmottua tarkemmin.

Tiedot tulevat ilmi valtiovarainministeriön ehdotuksesta valtiontalouden kehyspäätökseksi.

Tuoreen paperin mukaan jäljelle jäävät miljoonan euron leikkaukset kohdistuisivat valtionavustuksiin.

Alun perin kulttuurikentällä oltiin Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelman myötä siinä uskossa, että koko 4,3 miljoonaa euroa leikataan juuri valtionavustuksista, ei valtionosuuksista.

– Taiteen ja kulttuurin vapaasta kentästä eli avustuksista on vaikea löytää hallitusohjelman suuruisia leikkauksia, joten osa leikkauksista kohdennetaan myös VOS-toimijoille ainakin tässä vaiheessa, kulttuuriministeri Sari Multala (kok.) totesi tammikuussa, kun Yle uutisoi leikkauksia koskevasta yllätyskäänteestä.

Suomessa on yhteensä yli 200 valtionosuusjärjestelmän piirissä olevaa taidelaitosta. Vapaalla kentällä tarkoitetaan esittävän taiteen ryhmiä, jotka eivät ole VOS-järjestelmän piirissä. Sellaisia ovat esimerkiksi monet teatteri-, tanssi- ja sirkusryhmät sekä pienemmät orkesterit ja yhtyeet.

Kansallisten taidelaitosten kohtalo on auki parin vuoden päästä

Tuore ehdotus sisältää myös jo tiedossa olleet linjaukset, kuten sen, että opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksista leikataan 125 miljoonaa euroa vuoteen 2027 loppuun mennessä. Tässä ei ole kyse pelkästään kulttuurista, vaan valtionavustuksia myönnetään myös esimerkiksi koulutukseen, tieteeseen ja liikuntaan.

Lisäksi ehdotuksessa todetaan, että taiteen perusopetuksen lainsäädäntö uudistetaan.

Kansallisten taidelaitosten eli Kansallisoopperan ja -baletin, Kansallisteatterin ja Kansallisgallerian toimintaan ei ole ainakaan tänä tai ensi vuonna kohdistumassa leikkauksia, kuten Sari Multala totesi Ylelle tammikuussa.

Niiden kohtalo on auki vuonna 2026, kun kulttuuriministerinä toimii kokoomuksen Mari-Leena Talvitie.

Tulevat leikkaukset tarkentuvat hallituksen huhtikuun kehysriihessä.