– Se on herättänyt sellaisia tunteita niitä kohtaan, että ne ovat kauniita ja kivoja ja että en minä niitä haluaisi vaikka tappaa.
Näin luonnehtii tuntojaan piskuisia äkämäsääskiä kohtaan oululainen abiturientti Marilla Tuovinen. Hän on yksi kahdeksasta lukiolaisesta, joka on kansalaistieteilijänä keräämässä äkämäsääskiä jatkotutkimusta varten.
Oulun yliopiston Fellow Feelings -hankkeessa haetaan tieteen ja tunteiden yhteisiä pintoja. Eliöstä voi tulla nuorelle fellow, toveri. Kun nuori muodostaa tunnesiteen vaikka kokonaiseen hyönteisheimoon, kuten äkämäsääskiin, korostuu luonnon monimuotoisuuden huomioiminen ja ehkä myös sen suojeleminen.
– Meillä on biodiversiteettikriisi, lajeja katoaa jatkuvasti. Ja samanaikaisesti me emme silti tunne edes kaikkea sitä lajistoa, mitä maailmassa on, sanoo väitöskirjatutkija Niina Kiljunen ekologian ja geneettisen tutkimuksen yksiköstä.
Luonnon monimuotoisuudesta iso osa pimennossa
Suomessa on tunnistettu alle 400 äkämäsääskilajia ja maailmanlaajuisesti alle 7 000. Kiljunen sanoo, että todellinen lajimäärä voi lähennellä kahta miljoonaa.
Äkämäsääsket edustavat pimeää biodiversiteettiä – luonnonkirjoa, luonnon monimuotoisuutta, joka on suurelta osin tuntematonta. Äkämäsääsket ovat pari millimetriä pitkiä, huomaamattomia ja harmittomia, eivät pure eivätkä ime verta. Siksi ne on helppo sivuuttaa.
Luonnontieteet ovat eriytyneet omaksi tietämisen muodoksi, ja projektin avulla halutaan purkaa tieteiden välisiä siiloja, sanoo dosentti Pauliina Rautio opettajat, opettaminen ja kasvatusyhteisöt -tutkimusyksiköstä.
– Tuomme luonnontieteen rinnalle taiteita ja kasvatustiedettä ja filosofiaa, ja yritämme pohtia äkämäsääskiä mahdollisimman monesta eri näkökulmasta. Lähdimme haastamaan sitä, minkälaista tiedekasvatus on nykyään kouluissa, Rautio sanoo.
Taiteen on kokonaisuuteen tuonut mukaan taidetta ja luonnontieteitä yhdistelevä biotaiteilija Antti Tenetz.
– Olemme miettineet uusia tapoja nähdä ja kokea asioita. Ollaan kolmiulotteisesti mallinnettu asioita, käytetty yläperspektiiviä droonin avulla ja mikroskooppisesti kuvattu ja mallinnettu hyönteisiä, hän kertoo.
Työssä on myös yhdistetty tekoälyn avulla tutkijoita ja hyönteisiä, luotu hirviömäisiä, rikkoutumattomia hyönteisiä.
DNA-viivakoodaus nopeuttaa tutkimusta
Eliöiden luokittelu perinteisen taksonomian avulla on hidasta ja vaatii vuosien, jopa vuosikymmenten kokemuksen. DNA-viivakoodaus nopeuttaa tunnistamista ja luokittelua.
– Nämä DNA-pohjaiset menetelmät, mitä mekin tässä projektissa kehitämme, tulevat vielä mullistamaan biodiversiteetin tutkimuksen. Menetelmät myös edistävät valtavasti meidän ympäristölukutaitoisuutta, Niina Kiljunen sanoo.
Lukiolainen Nietos Harju pohtii, onko tärkeämpää löytää miljoonia äkämäsääskilajeja ja nimetä ne persoonattomin numerokoodein vai olisiko kiinnostavampaa katsoa asiaa kapeammin.
– Miten voisimme päästä siihen yhteen yksittäiseen äkämäsääskeen ja kokea sitä kohtaan jotain, hän sanoo.
Lukiolaiset ovat olleet keräämässä hyönteisnäytteitä ja erottelemassa äkämäsääskiä muusta massasta yli vuoden ajan. Osalla on meneillään lukuloma ylioppilaskirjoituksiin, mutta silti laboratoriotyöskentelylle löytyy aikaa.
– On tosi tärkeää, että nämä nuoret ovat kiinnostuneet tästä aiheesta, koska he ovat niitä tyyppejä ehkä, ketkä tulevaisuudessa sitten ovat tutkimassa näitä samoja asioita, Kiljunen sanoo.